tag:blogger.com,1999:blog-33723478767969818502024-03-13T09:27:35.541+02:00Odotusta ilmassaUnknownnoreply@blogger.comBlogger33125tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-58318553020692438682011-05-14T12:32:00.003+03:002011-05-14T12:41:09.874+03:00Kotona taas<p>Olemme palanneet kotiin torstai-iltana uuden tulokkaan kanssa. Poika syntyi Eurooppa-päivänä 9.5.2010 klo 20.55 ja mitat olivat 4600g ja 52cm. Olemme olleet nyt pari päivää kotona ja kaikki on hienosti. Poika nukkuu ja syö, ja syö ja nukkuu. </p><p>Kaikki ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan, mutta lopussa kiitos siis seisoo. Perjantaina klo 6.00 melkein viikko sitten menivät lapsivedet. Supistukset eivät kuitenkaan alkaneet kuin hyvin lievinä, joten perjantai-iltana kävimme näytillä synnärillä ja saimme lähteä vielä illaksi kotiin. Lauantaiaamusta synnytystä käynnistettiin lääkkein synnärin vuodeosastolla. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Sunnuntaina sama jatkui, kunnes iltapäivällä vauvan sydänäänet romahtivat kerran supistuksen aikana, ja osastolla ei uskallettu enää jatkaa käynnistystä, vaan minut vietiin synnytyssaliin tarkempaan seurantaan ja tippa-käynnistykseen. Koko ajan oli siis suppareita, ja kipeitä sellaisia (lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan), mutta ne ei vaan saaneet oikein mitään aikaiseksi. Käynnistystä jatkettiin salissa sunnuntai-ilta ja yö, ja silloin se saatiin kunnolla käyntiin. Eteneminen oli kuitenkin koko ajan todella hidasta ja maanantai-iltana yhdeksän aikaan lääkärit tekivät sektiopäätöksen, koska tulivat siihen tulokseen, ettei vauva mahdu ulos ja siksi synnytys venyy. Tähän liittyi epäily väärästä tarjonnasta, jonka kätilö oli esittänyt. Tämä epäily vahvistettiin vielä ultrassa, jossa todettiin, että lapsi oli tulossa ns. avoimessa lakitarjonnassa, eikä se mitenkään mahtuisi ulos. Joten 20.55 poika näki päivänvalon kiireellisen sektion tuloksena. Sektio meni hienosti ja parantuminen on ollut yllättävän nopeaa, sillä olemme todellakin nyt jo kotona koko konkkaronkka. Eli oli sitten sellainen pitemmän puoleinen tuo synnytys, onneksi se on jo ohi. </p><p>Synnytys oli kuitenkin todella positiivinen kokemus, ja siitä jäi todella hyvä mieli, ei minkäänlaisia traumoja, vaikka venyikin niin kovin pitkäksi.</p><p>Ensimmäiset päivät on menneet ihmetellessä, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että olemme voittaneet jossakin vauva-lotossa, sillä olemme saaneet niin hyväntuulisen pojan, että ei ole tosikaan. Tilanne varmasti muuttuu vielä, mutta ainakin tämä kotiintulo sujui aivan käsittämättömän mallikkaasti. Ensimmäisenä yönä meillä valvottiin noin 45 minuuttia, jolloin ruokailtiin, ja sama toisenakin yönä. Tuntuu hurjalta, että jo kaksi ensimmäistä yötä ollaan menty yhdellä syötöllä, toivottavasti tämä jatkuukin näin.</p>Unknownnoreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-43886639214139121822011-05-05T12:14:00.003+03:002011-05-05T12:33:07.777+03:003 days left<p>Tickeri näyttää, että kolme päivää laskettuun aikaan, ja siltä se kyllä tuntuukin. Olo on ollut todella tukala lähipäivinä ja oletettavasti muuttuu siis tukalammaksi. Ei siis tullut vauvaa meille 1.5, joka olis ollut tosi tosi kiva päivä, eikä 3.5., ei 5.5. (oletan, että ei tule tänään) ja hieman epäilen, että tuleeko huomennakaan. Vatsa on kyllä laskeutunut ihan viime päivinä, todella paljon, mutta kuukkelin avulla löydettyjen vastausten mukaan se ei tarkoita yhtään mitään. Supistuksia ei tällä viikolla ole juurikaan ollut. Eli näyttäisi kovasti siltä, että yli mennään lasketusta ajasta niin että heilahtaa.</p><p>Mitään erityisiä konsteja ei ole otettu käyttöön, eli täällä vaan tuskaisesti odotetaan ja odotetaan ja odotetaan. Minun piti varata ensi viikolle vyöhyketerapeutti, mutta sitäkään en ole muistanut tehdä, mikä ärsyttää tällä hetkellä aikas paljon. Sen sijaan löysin YouTubesta <a href="http://www.youtube.com/watch?v=wnEcLSHTI0s">pätkän akupainelusta</a> hakusanoilla "acupressure induction of labour" jonka mukaista painantaa aloitettiin eilen. Tähän sain vinkin serkultani, joka synnytti esikoisensa noin 39 viikoilla, ja oli harrastanut näiden pisteiden painelua päivittäin muutaman päivän ajan ennen synnytyksen käynnistymistä. Eihän näistä mitään apua ole, jos kroppa ei ole valmis synnyttämään lähtöön, mutta otinpahan nämäkin keinot käyttöön eilisestä alkaen. Jos se vaikka valmistaisi jotenkin kroppaa. Välittömästi painelun jälkeen huomasin vatsan hieman valahtaneen, mutta en usko akupisteiden painelulla olleen asian kanssa mitään tekemistä, taisi vaan olla, että huomasin muutoksen juuri silloin kun painelun lopetin. Vaikka yksi pisteistä kyllä suoranaisesti vaikuttaa nimenomaan siihen lapsen alaspäin menoon, mutta mitenkäs näistä nyt tietää. Jos tänään tai huomenna käynnistyy synnytys, niin sitten alan uskomaan tuohon akupainelun taikaan ja täytyy alkaa tutustumaan akupunktioon muidenkin vaivojen hoidossa. Yllättävän helposti löytyi kyllä ne oikeat pisteet. Siis tuntuu ihan erilaiselta painella nilkan yläpuolelta sitä luuta kuin sitten tuota akupistettä, joka on siis ainakin minulla aivan törkeän kipeä kohta. Vähän tunnen oloni hipiksi, nyt kun on otettu akupisteiden painelukin käyttöön, mutta en anna asian häiritä. Jos se toimii niin hippeilystä viis. </p><p><br /></p>Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-78086763900098755402011-04-29T15:02:00.003+03:002011-04-29T15:22:22.795+03:00Ja odotus jatkuu ja jatkuu...Ei tepsinyt mökkireissut eikä mitkään muutkaan tämän viikon ulkoilut, siivoamiset eikä saunomiset, sillä edelleen täällä ollaan samassa jamassa. Ei ole auttanut myöskään kuninkaallisten häiden seuraaminen (joka osoittautui puuduttavammaksi hommaksi kuin mitä olisin ajatellut). Eli täällä sitä vaan odotellaan ja odotellaan, josko jotain tapahtuisi. Olen tällä viikolla keskittynyt kodin siistinä pitämiseen (=mieli rento, kun milloin vain voi lähteä) ja toisaalta siivous tuo kivaa fyysistä tekemistä itselle. Tämän lisäksi olen leiponut, leiponut ja leiponut ja käynyt hoitamassa asioita kaupungilla tai sitten vaan käynyt kaupungilla esimerkiksi jädellä. Olo on ollut ihan hyvä, mutta edes kaupungille tehdyt kävelyreissut eivät ole aiheuttaneet supistuksen supistusta, mikä on ollut todella raivostuttavaa huomata.<br /><br />Olen miettinyt viime viikon supistuksia, ja osittain ne taisi johtua siitä kun kävin hierojalla. Hierojalla käynti osui viime viikon tiistaihin, ja sitten keskiviikkona ja torstaina olikin supistuksia. Ihan kuin kroppa olisi rentoutunut sen verran siellä hierojalla, että supistukset alkoi. Ennen laskettua aikaa minulla ei ole hierojalle aikaa varattuna, joten en pääse tätä teoriaa kyllä enää testaamaan.<br /><br />Laskettuun aikaa on hurjan vähän aikaa enää jäljellä, enää 9 päivää, eli nyt mennään viikoilla 38+5. Toisaalta päivät tuntuu kuluvan ihan hurjan hitaasti, mutta kun niitä on jäljellä enää niin vähän, niin tuntuu että yhdenkin päivän ohittaminen on tosi iso juttu. Neuvolassa käydään nyt joka viikko, ja mitään hälyyttävää ei siellä ole tullut vastaan. Paino nousee ja turvotusta tulee lisää, siinä varmaankin ne olennaisimmat kuulumiset neuvolarintamalta. Närästystä on tosi paljon, ja en yhtään enää jaksaisi kantaa tätä mahaa. Yöllä kyljen kääntäminen aiheuttaa tuskaa, ja ihan pian ollaan siinä, että tarvitsen siihen miehen apua.<br /><br />Henkisesti olen rauhallisin mielin ja vain odotan. Mitenkään erityisesti ei pelota, sitä normaalia "toivottavasti kaikki menee hyvin ja lapsi on terve" -pelkoa lukuunottamatta. Se on taustalla koko ajan, kuten odottaa saattaa. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen voin jo pikku hiljaa sanoa, että alan olla valmis myös henkisesti tulevaan muutokseen. Äitiyslomalla on ehtinyt miettiä paljon sitä, miten elämä muuttuu ja miten siihen muutokseen sopeutuu. Äitiyslomalla onkin ollut minulle kyllä paljon merkitystä, elämä on rauhoittunut jo valmiiksi ja on päässyt todellakin lataamaan akkujaan tulevaa varten.<br /><br />Mutta nyt sais jo loppua. Josko se olis se 1.5? Se olis ihan kiva päivä ja aina olis sopivasti isommat pippalot synttäriaikaan... Se olis hyvä, eli tähdätään siihen. Juu, no niin, nyt se on päätetty, 1.5. meillä synnytetään... ; )Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-81861447382323068252011-04-23T13:11:00.002+03:002011-04-23T13:27:57.051+03:00Ja ei mitään uuttaLupaavasti koko keskiviikon kestäneet supistukset ovat menneen talven lumia niin sanotusti, eli eivät ole saaneet jatkoa. Koko keskiviikon supisteli, noin kahdeksan tunnin ajan, joten jotakin edistystä on tapahtunut. Vauvan peppu tuntuu myös eri kohdassa kuin ennen, noin 10- 15 senttiä alempana vatsan päältä tunnusteltuna, ja kävely muuttui hankalammaksi keskiviikon seurauksena. Tästä voisikin päätellä, että meillä on menty alaspäin ja mahdollisesti jopa kiinnitytty. Jotakin edistystä on siis selkeästi tapahtunut, ja tuntuukin, että h-hetki on taas astetta lähempänä. Huomennahan ollaankin jo viikoilla 38+0, joten ei se lähtö synnärille edes taida olla enää kovin epätodennäköistä.<br /><br />Lähtöä kovasti odottelen, mutta supistuksia ei ole siis keskiviikon jälkeen juurikaan ollut, ei ainakaan säännöllisesti, joten ei tässä ainakaan ihan heti olla synnärille menossa. Huomenna mennään käymään vielä mökillä, noin 80 kilometrin päässä hoitamassa kesärenkaiden vaihto ja auton pesu, joten jos huomisen jälkeen jotain tapahtuis niin se olis ihan ok... Kovasti on sukulaiset ja muut tilailleet h-hetkeä vapuksi, kun kaikki tuntuvat olevan menossa tästä ohi jne, ja haluaisivat jo kovasti nähdä pikkuisen, eikä niin ei-pikkuista äitiä.<br /><br />Muuten ei ole mitään erikoista, paitsi että olen saanut yhden lisäyksen raskausvaivoihin... Koko raskauden ajan olen turvotusta odotellut, mutta edelleenkin menee samat kengät jalkaan kuin raskauden alussa. Sormukset otin jossakin kohtaa pois, kun kuvittelin että sormissa olisi hieman turvotusta. Nyt voin kuitenkin todeta, että silloinen turvotus ei ollut mitään verrattuna siihen mitä nyt on. Ihan muutamassa päivässä sormista on muodostunut sellaiset turpeat pötkylät, ja tiettyjä kenkiä en ole edes uskaltanut sovittaa jalkaan. Yritän hoidella tätä kotikonstein, eli syömällä ananasta, ja katsotaan mihin se riittää. Teen juontiakin minulle on suositeltu, mutta sitä menee jo niin paljon päivässä muutenkin, etten sen lisäämistä pysty edes miettimään. Jos turvotus lähtisi pääsiäismunien ja muiden herkkujen syömisellä, niin mulla ei olis mitään hätää, mutta ainakaan vielä en ole kuullut sellaisesta...<br /><br />Hyvää pääsiäistä!Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-52072059651801439732011-04-20T12:35:00.002+03:002011-04-20T12:46:08.301+03:00Normaalia normaalia<p>Neuvolassa käyty ja lääkäri ultrasi lapsiveden määrän. Se oli normaali, joten ei mitään hätää sen suhteen. Samassa tehtiin painoarvio, jonka tekeminen osoittautui hyvin hankalaksi, sillä pienokaisemme oli kovasti sitä mieltä, ettei minkäänlaista mittaa hänestä oteta. Neuvolalääkäriltä meni 50 minuuttia meidän kanssa, että sai tarvittavat mitat kasaan. Koko oli ensimmäisen arvion mukaan 3448g ja toisen mukaan 3557g. Ja nämä ovat nyt sitten eilisen tilanteen, eli 37+2 viikkojen mukaisen hetken painoja. Laskettuna aikana ollaan neljässä kilossa, ja jos menee yli, niin sitten ollaan yli neljässä kilossa. Eli ei sieltä mikään keijukainen ole tulossa. </p><p>Eilen tehtiin samoilla reissuilla myös viimeiset ostokset, kun hoitotaso ja apteekista ostettavat tavarat löysivät meille tiensä. Ja nyt on kaikki ihan oikeesti valmista. Kuin tätä juhlistaakseen minua on supistellut aamun. Tai sanotaanko nyt näin, että kuvittelisin, että minua on supistellut pitkin aamua. Aamulla sain hädin tuskin aamupalaa tehtyä, kun selässä alkoi menkkamainen jomotus, joka aina välillä hävisi, ja sitten taas tuli takaisin. Noin vartin välein tätä on nyt tullut, ja parisen tuntia. Samalla minulla on myös todella todella huono olo, tuntuu kuin oksentaisin minä hetkenä hyvänsä. Näitä nyt sitten tutkaillaan, että mitäs nämä tarkoittavat... Toivoisin kovasti, että voimistuisivat ja tuntemukset siirtyisivät myös vatsan puolelle, jotenkin mieluummin synnyttäisin 3,5 kiloisen jampan kuin 4,5 kiloisen... Ihme juttu</p>Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-64398378023278149382011-04-18T18:46:00.002+03:002011-04-18T19:04:57.126+03:0020 päivää and counting<p>Täällä möllötellään edelleen yhdessä koossa niin kuin odottaa saattaa. Eilen kuitenkin saavutettiin se maaginen rajapyykki, eli täysiaikaisuus! 37+0 paukahti täyteen ja meillä aletaan toden teolla valmistautumaan odotukseen. Sairaalakassi on pakattu ainakin osittain, ja kassissa on lista asioista, mitkä sinne pitää vielä sitten h-hetkellä lisätä. Vauvan vaatteetkin on laitettu jo valmiiksi laukkuun ja laukku kaukaloon, joten miehen ei tartte niitä sitten valita. Nyt kun kelit tosin lämpesivät oikein urakalla, niin täytyy miettiä josko pitäisi jostakin vielä ostaa hupparitakki, sillä se voisi olla paras kotiutumisvaate pienokaiselle, taitaa tulla kuuma haalarissa. Täytyy sitä vielä harkita. Muuten kaikki on valmista pienokaiselle, ja nyt vain odotellaan.</p><p>Edellisessä neuvolassa kaikki oli melkein hyvin. Muuten kaikki ok, mutta viime kerralla oli meidän oma terveydenhoitaja poissa, ja paikalla oli sijainen. Hänen mielestään minulla on runsaasti eikä normaalisti lapsivettä ja hän halusi varata ajan neuvolalääkärille. Huomenna on siis edessä ultra, jolloin katsotaan onko sitä vettä kuinka paljon, ja samalla katsotaan toisaalta myös vauvan koko. En ole vielä ihan hirveän huolissani veden määrästä, koska vatsa on koko ajan ollut tosi iso, ja toisaalta down:in suhdeluvut meillä oli 1: 21 000. Eihän se mitään tarkoita, mutta kun vauva on ollut hieman yli normikoon koko ajan ja tosi aktiivinen, niin jotenkin ajattelisin, että downista ei varmaan ole kyse. Rakenneultrassa vauvan nähtiin muistaakseni myös nielevän sitä vettä, joten sellaistakaan ongelmaa ei vissiin pitäisi olla. En ole siis etukäteen miettinyt tätä hirveesti, vaan päätin odottaa huomista.</p><p>Runsas lapsiveden määrä tekee kuitenkin sen, että vatsa on iso ja painava, ja minun alkaa olla jo aika tukalaa. Kuukkelilla saamieni tietojen mukaan runsas lapsiveden määrä saattaa aiheuttaa lähdön synnyttämään mielummin ennen kuin jälkeen LA:n, koska kohtu vaan ei jaksa kantaa niin kauaa vauvan ja veden yhteispainoa. Siitäkin syystä halusin sairaalakassin valmiiksi, jos tässä vaikka synnytetäänkin ihan pian. </p><p>Viime viikonloppuna, eli siis vasta nyt menneenä lauantaina ehdittiin ekaa kertaa lauantaina Keski-Suomen keskussairaalan synnytysvalmennukseen, eli sellaiseen 1,5 tunnin esitykseen auditoriossa, jossa kätilö kertoi kaikkea olennaista sairaalaan lähdöstä jne. Sehän piti käydä neuvolan mukaan jo 32 viikolla, mutta me ei vaan päästy yhtenäkään lauantaina sinne, joten senkin käyminen jäi viime viikonloppuun. Siitä jäi hyvä mieli ja ennenkaikkea sellainen olo, että tänne uskaltaa tulla synnyttämään, niin ammattitaitoiselta se nainen tuntui. Toivottavasti kaikki kätilöt on siellä samaa sarjaa...</p>Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-5130038052417901372011-04-11T10:42:00.002+03:002011-04-11T10:56:26.893+03:0027 päivää jäljelläViime kerran jälkeen kodinrakennusvietti on räjähtänyt käsiin oikein kunnolla, ja vauvan tavarat alkavat olla kaikki valmiina. Pinnasänky on koottu, mutta odottaa vielä Brion Bed Rockereita jalkojen päihin. Viime kerran postauksessa olevasta listasta on tehty suurin osa, paitsi niistä siivousjutuista, jotka ei ole oikein inspannut.<br /><br />Nyt kun vauvan sänky on koottu niin olen vaan istunut tai makoillut sängyssä moneen otteeseen ja tuijottanut siinä vieressä olevaa sänkyä ihmetyksen vallassa. Siinä se sitten kesällä tulee nukkumaan ja aikaansa viettämään. Aivan uskomatonta. 27 päivää laskettuun aikaan, ja sehän kuluu tavattoman nopeaan se aika. Nyt kun tuntee vauvan potkut, niin ei voi olla jo miettimättä, että tästä raskausmahasta pitää ihan pian luopua, ja näemme vihdoinkin sen, joka siellä toisella puolella on minua potkinut ja tökkinyt. Muutama päivä täysaikaisuuteen ja sitten siellä ollaan ihan valmiita ihmisenalkuja. Aivan ihmeellistä, että syksyllä loputtomalta tuntunut odotus alkaa olla jo ihan loppusuoralla.<br /><br />Viime postauksessa listasin tekemättömät asiat, ja paljon on tullut edistystä, sillä lista on kyllä jo huomattavasti lyhyempi:<br /><ul><li>parin pussilakanan ompelu vauvalle (aluslakanoita on kyllä, mutta pussilakanoita vain yksi)</li><li>ristiäiskutsujen teko valmiiksi</li><li>ristäispaikan varaaminen (meillä on vaan yksi viikonloppu mikä käy, joten täytyy varata paikka ajoissa kun kotona ei voi pitää)<br /></li><li>iPodin päivittäminen synnytystä varten<br /></li></ul><br />Siivousjuttuja:<br /><ul><li>ikkunoiden pesu</li><li>saunan pesu</li><li>parin kaapin siivous</li></ul>Tämän lisäksi paljon muutakin on tietysti tullut jo mieleen, mutta nythän niitä ehtii tehdä sitä mukaa kun tehtävää ilmaantuu. Tässä lähiaikoina ajattelin kuitenkin keskittyä itseni hemmotteluun. Kävin ostamassa kesäksi nätit kengät, joilla pystyy kuitenkin kävelemään todella todella pitkiä matkoja. Samoin pitäisi varata vielä aika kampaajalle, jotta saan kutrit kuntoon vauva-ajan alkukuukausiksi. Mieheltä jouluna saatu lahjakortti kosmetologille tulee kanssa käyttöön, kun ajattelin ottaa kestovärin ripsiin ja kulmiin, ihan vaan oman mielenrauhan takia. Näyttääpähän sitten vähän siistimmältä ja huolitellummalta kun sitä ei jossakin kohtaa varmaan jaksa enää miettiä miltä varsinaisesti näyttää.Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-44070642616940001362011-03-30T11:09:00.002+03:002011-03-30T11:29:21.695+03:0039 päivää laskettuun aikaanJäljellä olevien päivien määrä vähenee vähenemistään. Nyt mennään jo todella pienillä luvuilla ja kun täysiaikaisuuteenkin on enää 2,5 viikkoa niin tässä on oikeasti alettava tekemään niitä tekemättömiä juttuja, mitä ennen vauvan tuloa ajattelin tekeväni.<br /><br />Sitä ennen kuitenkin neuvolakuulumisia eiliseltä. Arvot ok niin protskujen, sokerin, hemoglobiinin ja verenpaineen osalta. Niissä ei mitään erikoista. Paino on noussut edelleen liikaa, nyt 800g/vko, enkä oikein tiedä miten saisin painonnousun tasaantumaan. Kai se nyt näkyy sitten se, että jos viikoilla 5-20 paino nousi 11g/vko, niin nyt sitten otetaan vahinko takaisin. Mene ja tiedä näistä nyt sitten. Tärkein uutinen kuitenkin neuvolasta oli se, että kuten olin epäillytkin, niin meillä oli käännytty raivotarjontaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Vihdoinkin voin huokaista helpotuksesta senkin asian suhteen, kunhan vain pysyisi nyt sitten oikein päin...<br /><br />Mutta äitiysloma on nyt sitten alkanut, tai virallisestihan perjantai on ensimmäinen päivä, jolloin olen äitiyslomalla, mutta lomilla olen sitä ennen. Viime kerran kun kirjoitin, mietin kovasti mitä äitiyslomalla oikein tehdään, ja nyt olen saanut hieman listaa aikaiseksi...<br /><br />Tässä on lista tekemättömistä:<br /><ul><li>parin pussilakanan ompelu vauvalle (aluslakanoita on kyllä, mutta pussilakanoita vain yksi)</li><li>pimennysverhojen ompeleminen makkariin (jotta vältetään liian aikaiset herätykset)<br /></li><li>pinnasängyn kokoaminen</li><li>pinnasängyn patjan hankkiminen</li><li>valokuvakirjan teko loppuun (puuttuu vain muutamia sivuja, ja pitää sisällään vuodet 2004-2010, joten olis jo aika saada valmiiksi)<br /></li><li>ristiäiskutsujen teko valmiiksi</li><li>ristäispaikan varaaminen (meillä on vaan yksi viikonloppu mikä käy, joten täytyy varata paikka ajoissa kun kotona ei voi pitää)<br /></li><li>rasvojen, vaippojen jne hankkiminen</li><li>imetysliivien hankkiminen?</li><li>ainakin yhden imetyspaidan hankkiminen?</li><li>iPodin päivittäminen synnytystä varten<br /></li></ul><br />Siivousjuttuja:<br /><ul><li>ikkunoiden pesu</li><li>saunan pesu</li><li>pakastimen sulatus</li><li>parin kaapin siivous<br /></li></ul>Tässä olisi nyt alkuun sellaisia asioita, mitä voisi saada aikaiseksi äitiyslomalla. Aikamoisen listan "keksin" tuossa ihan hetkessä. Ovat sellaisia asioita, mitkä pitäisi hoitaa, mutta ovat vaan jääneet. Jos yhden asian saisi tehtyä joka päivä ja joissakin tosiaan voi mennä parikin päivää, niin tuossa on tekemistä noin 30 päiväksi. Eli kyllä tässä hommaa piisaa. Täytyy vaan mennä sillä asenteella, että suurimman osan päivästä ottaa rennosti ja lueskelee ja lepäilee, ja sitten yrittää aina yhden asian hoitaa sen päivän tai ylipäätänsä siinä parin päivän aikana. Sillä tavoin ei pitäisi käydä liian rankaksi. Noi siivousjutut on kyllä sellasia, että jos en ehdi niin eipä sitten mitä, mikään niistä ei ole millään lailla kriittinen, joten jos niitä ei ehdi, niin ne voi sitten unohtaa. Ja miehenhän voi aina laittaa pesemään esimerkiksi saunan ja sulattamaan pakastimen.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-41135214279271497262011-03-23T10:23:00.002+02:002011-03-23T10:52:15.054+02:00Viikot 33+3Työaamuja on jäljellä 2!!! Tähän kohtaan kuuluisi tuulettaa varmastikin hurjasti, mutta hieman kyllä pelottaa lomalle jääminen. Lähtökohtaisestihan lomailu on ihanaa. Siis oikea lomailu, ei äitiysloma. Lomalla kuuluu tehdä sellaisia asioita mitä ainakaan minä en yleensä arjessa ehdi tehdä. Minun listalle kuuluu aina käydä uimassa, nähdä kavereita, käydä kirjastossa, ottaa aurinkoa (jos on kesä), siivota kunnolla, mökkeillä, liikkua, liikkua, liikkua jne. Eli nämä minun lomatekemisethän on aikalailla kesäjuttuja tai muuten aika toiminnallisia. Nyt olen kuitenkin jäämässä lomalle, joka ei nyt alkuun sijoitu kesäaikaan, eli tuollainen kesähengailu esim. pihalla ei tule kysymykseen. Kunto alkaa olla aika maassa, joten siivoilu ja kaikenlainen liikkuminen on aika hankalaa. Kaverit on toisessa kaupungissa, sillä muutimme syksyllä tänne Keski-Suomeen tilapäisesti miehen opiskeluiden vuoksi. Eli mitäs minulle jää: siivous pienellä teholla, lukeminen, ja liikkuminen, mikäli se onnistuu.<br /><br />En tiedä teistä, mutta minun korviini tämä kuulostaa aika vähäiseltä määrältä. Tällä viikolla olen saanut jo maistiaisen kotona olemisesta, kun töitä ei yksinkertaisesti enää ole. Kaikki työt on siirretty jo muille tekijöille ja minä olen aivan tyhjän panttina töissä. Sähköpostia tulee ehkä yksi päivässä, ja sekin tulee minulle cc:nä. Tämä viikko vaan on sitten mennyt siten, että olen istunut kotona ja tylsistynyt. Aloin kehittelemään lupaavasti jo kohtukuolemapelkoa, varmaan siksi, että pientä masennusta alkoi jo tuo kotona oleminen aiheuttaa. Nyt huomaan, että olen alkanut jonkin verran pelkäämään noita tulevia viikkoja kotosalla, ja toivomaan myös sitä, että vauva syntyisi jo viikoilla 37+ eikä sitten joskus 41+. Kotona oleminen vauvan kanssa ei nimittäin huolestuta minua yhtään, uskon vakaasti siihen, että sitten sitä tekemistä on. Ja jos tekemistä ei ole, niin väsymys pitää ainakin huolen siitä, että nukkuminen täyttää päivät. Ylipäätänsäkin sitten alkaa olla jo kesä, pääsen jossakin kohtaa vaunulenkeille ja mikäli tarvetta on, voin ottaa projektin painonpudotuksesta ja kunnon kohottamisesta. Ongelmana on vain pian koittava äitiysloman alku, jolloin vain odottelen ja odottelen ja odottelen. Mitä muuta silloin kuuluu tehdä?Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-19223624294317084712011-03-18T09:39:00.002+02:002011-03-18T09:59:18.745+02:00Viikot 32+5Töitä on jäljellä enää hävyttömän vähän. Ensi viikko, eli täydet 5 aamua on jäljellä, ja sitten 4 aamua, jolloin töitä ei olekaan enää, vaan pidän pois saldoja, 2 lomapäivää ja vikana päivänä käyn vain siivoamassa huoneeni ja syömässä kakkua. Eli 5 oikeaa työaamua jäljellä! Tammikuun alkaessa työaamujen määrä tuntui aivan loputtomalta, mutta niin se on vaan vähentynyt viikko viikolta, ja nyt ollaan sitten tässä. Työaamujen vähentyessä myös työt ovat vähentyneet, sillä parin viikon saikulla olo tuossa helmi-maaliskuun vaihteessa siirsi suurimman osan töistäni jo muille, joten nyt olen saanut olla tämän parin viikon ajan vain lähinnä neuvonantajan roolissa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että töitä ei oikein enää ole, ja viimeiset päivät tuntuvat sitäkin tuskaisemmilta, sillä ne kuluvat todella todella hitaasti.<br /><br /><br />Lisää ostoksia on tehty. Äitini tilasi meille Vauva-lehden, jonka kylkiäisenä hän saa (eli me saadaan) Brion Primo -turvakaukalon. Se tulee tarpeeseen, ja itse voidaan siihen hankkia nyt se sellainen telakka autoon, jotta sen voi vaan näppärästi klikata kiinni, eikä tartte riehua joka kerta niiden turvavöiden kanssa. Väriltään uutukainen on sellainen vihreä, eli oikein kauniin näköinen. Tämän lisäksi tuttavapariskunta lähestyi meitä myyntiaikeissa (heidän lapsilukunsa on ilmeisestikin tullut täyteen), ja he kysyivät olisimmeko kiinnostuneita Koala-keinusta. Itse en muistanutkaan, että heidän lapsensa nukkuivat tosiaan ihan pieniniä keinussa, mutta muistui kyllä mieleen kun tarjous keinusta tuli. Lueskelin keinusta kuitenkin erilaisia käyttökokemuksia ja sellainen meille nyt tulee. Eli tällainen sen pitäisi olla:<br /><br /><img style="TEXT-ALIGN: center; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 172px; DISPLAY: block; HEIGHT: 237px; CURSOR: hand" border="0" alt="" src="http://www.amauti.fi/cat/images/vauvalle/koala1.jpg" /><br /><p>Näyttää oikein kivalta, ja kun mukana tuli petaria myöten kaikki osaset, niin mikäpäs siinä. Olin ajatellut itse alunperin, että vaavimme nukkuisi ihan pinniksessä alkuajan, mutta tämä kieltämättä näyttää söpömmältä ja jotenkin kotoisemmalta. Pinnis kootaan varmastikin sitten joskus puolen vuoden iän jälkeen.</p><p>Neuvolassa on käyty nyt parin viikon välein ja kaikki on sielläkin ollut hienosti. Verenpaineet ei ole nousussa eikä hemoglobiini laskussa. Vauvan sydänäänet on olleet oikein reippaat aina ja mitään erityistä syytä huolestua ei ole. Jostain se huoli kuitenkin aina tulee, ja vähänkin jos on sellainen päivä, että vauva ei liiku normaalisti niin huolestun ja teen heti liikelaskentaa. Tähän mennessä "hiljaisten" päivien liikelaskenta on loppunut siihen kun vasemmalla kyljellä vaadittavat 10 liikettä on tullut täyteen ensimmäisen 2 minuutin aikana. Eli ihan turhaan olen huolissani ja vauva liikkuu kyllä todella paljon. Onneksi on olemassa ohjeet liikelaskennasta, sen avulla olen monta kertaa saanut huolen siirrettyä jo taka-alalle, sinne minne se kuuluukin, vaikka turhaan olenkin murehtinut tähän asti. Huolestuneisuus vaan tulee aina jostakin uudelleen ja uudelleen. Sille ei voi mitään, ja se on nyt vaan pakko hyväksyä, että huoli toisesta ihmisestä on tullut jäädäkseen.</p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-86318547428233102252011-03-07T17:36:00.004+02:002011-03-08T08:31:26.766+02:00Viikot 31+1Möntti reenaa kovasti potkunyrkkeilyn tulokas-sarjan mestaruutta silmälläpitäen. Napa tuntuu välillä ihan hellältä, kun monotus on niin kovaa, varsinkin iltaisin. Liikkeitä tuntuu todella paljon ja huolta vauvan kunnosta ei sen takia hetkeen ole ollutkaan. Välillä vatsassa tuntuu siltä kuin siellä heitettäisiin vähintää kuperkeikkaa, ja siltä se kyllä näyttääkin kun vatsa aaltoilee pinnalta. Miehen ei tarvitse enää metsästää liikkeitä, vaan hän voi vaan katsella vatsaa ja todeta ihan silmämääräisesti miten siellä touhutaan.<br /><br />Pesänrakennus on jatkunut ja täällä on siivottu ja siivottu ja... Nurkkia on käyty läpi ja vauvan vaatteetkin on nyt kaikki pesty ja laitettu kaappiin valmiiksi. Vieläkin puuttuu monia asioita, mutta minulla on jotenkin sellainen olo, että ehtiihän noita sitten. Kotiintulovaatteet on aiheuttaneet hieman hämminkiä, sillä kun laskettuaika on 8.5. niin keli voi olla mitä vain. Jos vaavi tulee viikoilla 38+ niin ollaan vielä huhtikuun puolella ja pääsiäisen tienoilla, jolloin tarvitaan kylmemmän kelin vaatteet. Jos tulokas päättää tulla vasta pari viikkoa lasketun ajan jälkeen, niin silloin ollaan jo melkein kesässä. Ostin käytettynä keväthaalarin kokoa 56, joka kyllä on aika reilu. Se on sellaista tuulipukukangasta, ja tuulipuvun paksuinen ylipäätänsä, joten sinne alle voi sitten laittaa tarpeen mukaan mitä vaan ja menee ainakin huhtikuun ja toukokuun alun lapsella. Jos taas lapsen syntyessä on jo kuumat kelit, niin meillä ei ole oikein mitään niin söpöä potkaria tai mitään muuta sellaista vaatetta jossa haluaisin lapsosen tuoda kotia. Paljon on vaatteita, mutta jotenkin sitä ajattelee, että kotiintulovaatteet voisi olla vähän erikoisempia. Joten ehkäpä vielä kirpparilta täytyy käydä katselemassa joku siisti ja söpö potkari ja joku takki sen kanssa. Ja nämäkin siis haetaan nimenomaan kirpparilta, se kun on edelleen mielestäni ehdottomasti paras paikka lastenvaatteiden hankkimiseen.<br /><br />Ystäväni kävi luonani parisen viikkoa sitten ja kertoi kokemuksiaan lastenvaatteista, jotka otin kiitollisina vastaan. Hän kertoi, että parhaat vaatteet 0-2kk vanhalle on a) kietaisumallisia b) käännettävillä hihansuilla. Nämä teesinsä hän perusti siihen, että jos on varsinkin ensimmäisestä lapsesta kyse, niin kun siinä alussa ei ole kuitenkaan mikään konkari käsittelemään lasta, niin vaatteiden pukeminen on miellyttävämpää niin pukijalle kuin puettavalle, jos sitä vaatetta ei tarvitse pujottaa sen pienen ja herkän pään läpi, vaan sen voi vaan kietaista lapsen ympärille. Toiseksi jos sellaisessa vaatteessa olisi vielä kääntöhihat, niin se olisi täydellinen kun erillisiä raapimistumppuja ei tarvita. Siinä vaiheessa kun sain nämä neuvot, niin omasta mielestäni melkein kaikki vaatteet oli jo hankittu. Minulla oli yksi pieni kietaisubody, se joka tuli tänä vuonna pakkauksen mukana. Kirpparilta löysin lisäksi pari paitaa ja aikalailla samanlaisen bodyn kuin se äitiyspakkauksen valkoinen body, joten nyt yläosia on jo 4. Täytynee hieman käydä vielä kirpparilla parin viikon päästä tutkimassa tilanne uudestaan, jos sitten löytyisi vielä edes pari bodya. Aluksi ajattelin, että onpa ikävää, kun kaikki on jo ostettu ja nyt kävikin näin, mutta kun nuo pari paitaa ja body kustansi yhteensä 1,70e niin tajusin, ettei hätä ole sen suurempi vielä, ja hyvin ehtii vielä ehtiä kietaisumallisia vaatteita pienokaiselle. Hieman vaan tietenkin ärsyttää se, etten itse tätä tajunnut, kuinka paljon helpompaa on pukea vaatteita kietaisumalliin. Muistan vieläkin sen kauhun kun yritin löytää joskus vuosia sitten noin puolitoistavuotiaalle kummitytölle hänen kaapistaan jotakin vaatetta jonka saisin varmasti menemään läpi hänen päästään. Kaikki pääaukot tuntui niin pieniltä, että tiesin että kokemattoman käsissä niiden pukemisesta syntyisi vain huutoa.<br /><br />Lastenvaatteiden osalta on tullut täydennystä myös ihanasta suunnasta, nimittäin äidiltäni. Hän avasi salaiset kätkönsä ja sain ihania retrovaatteita 70-80 lukujen taitteesta. Vaatteita ei ollut montaa, mutta lakanoita oli tosi tosi paljon. Keltaisia ja isokuviollisia lakanoita on nyt sitten vissiin 8 aluslakanaa, joten niitä ei ainakaan tarvita lisää. Lakanoissa hienointa on ehdottomasti se, että ne on niin moneen kertaan pestyjä, että niistä on kulunut sellaisia ihanan pehmeitä, jotka ei varmasti tunnu pahalta vauvan ihoa vasten. Samaa ei voi muuten sanoa tämän vuoden äitiyspakkauksen mukana tulleesta pussilakanasta, joka ensimmäisen pesun jälkeen muistutti lähinnä peltiä. Pesin sen 4 kertaa putkeen, että sain ne käsittelyaineet siitä pois ja lakanan pehmiämään, ja vaikka silitinkin sen, niin se on edelleen aika kova pienen lapsen käytettäväksi. Äidin kätköistä saatiin edellisten lisäksi sellaisia kosteussuojia pinnasänkyyn patjan päälle ja sitten 70-luvun makuupussi, joka oli oranssi-ruskea väritykseltään. Se on niin hieno. :) Äitini tuntui säilyttäneen kaiken, sillä jopa minun ja veljeni tuttipullot oli tallessa. Kiva niitä oli nyt katsella ja ihastella.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-15634372972996616372011-02-17T18:39:00.002+02:002011-02-17T19:04:22.340+02:00Liikkeitä ja rasitustaViimeisen parin viikon aikana Möntin liikkeet ovat alkaneet tuntua yhä selvemmin. Potkuja satelee koko ajan ja vatsasta on tullut sellainen Alien- vatsa, se kun kumpuilee ja liikkuu sen näköisenä kuin joku haluaisi tulla vatsanahasta läpi minä hetkenä hyvänsä. Kivaahan se on, mieskin tuntee liikkeet paljon paremmin ja pääsee koko ajan paremmin mukaan tähän odotukseen. Edelleen lauletaan Möntille pari kertaa viikossa Hannikaisen Oravan pesä -laulua, jospa se sen avulla rahoittuisi sitten myös täällä vatsan toisella puolella. Mies myös juttelee vatsalle, ja aika hyvin siellä liikkeet hiljenee silloin, joten näyttäisi siltä että vatsassa keskitytään välillä melskaamisen sijasta myös kuuntelemiseen.<br /><br />Henkisesti viimeinen viikko on ollut erilainen kuin muut. Nyt alan oikeasti ymmärtämään konkreettisemmin pienokaisen tulon ja toisaalta alan väsymään huomattavasti enemmän. Huomaan mielialojen muuttuvan nopeampaa kuin ennen, ja lähinnä nyt uusina ilmenneet neuvottomuuden ja jaksamisen tunteet liittyvät töihin. Alkuviikosta tunsin maanantaina suoranaista epätoivoa sen suhteen miten jaksan eteenpäin kokonaisen viikon verran töissä. Onneksi ensi kerralla neuvolassa onkin se kerta, jolloin puhutaan mielialoista ja jaksamisesta ja sen sellaisesta. Tulee kyllä oikeastaan ihan tarpeeseen ja täytyy kysyä hieman ammattilaisten mielipidettä tähän töissä jaksamiseen. Nukun öisin jo sen 9 tuntia, minkä nukuin alkuraskaudessakin. Tämän lisäksi nukun päiväunet ja silti olen jo seiskan aikaan ihan puhki. Yöunet taitavat olla aika katkonaiset, kun heräilen selän tai vessassa käynnin takia, mikä sitten näkyy väsymyksenä illalla. Kai se on vaan uskottava, että energinen toinen kolmannes alkaa olla takana ja edessä on pikkuhiljaa viimeisen kolmanneksen väsymys ja krempat.<br /><br />Pesänrakennusvietti on täällä oikein kunnolla valloillaan. Aloin miettimään miten mahdutaan meidän nykyiseen makuuhuoneeseen pinnasängyn kanssa. Totuus taitaa olla, että ei mahduta. Meillä on toinenkin makkari, jota olen pitänyt pienempänä, mutta viikonlopun mittailujen perusteella se onkin samankokoinen kuin nykyinen. Vaikka toinen huone tuntuu pienemmältä, niin se on eri mallinen, ja tästä johtuen mahdumme sinne paljon paremmin. Työhuoneena nykyisen oleva huone on pitkänmallinen, seinäpintaa on paljon, kun taas makkarimme on ihan neliö, jossa yksi seinä on täynnä kaappeja. Pinnasänkyä ei saa sinne mitenkään fiksusti. Eli nyt alkaa operaatio makuuhuoneen vaihto. Ensin pitää siivota häkkivarasto, jotta nykyisestä työhuoneesta saadaan sinne kerääntynyttä turhaa rojua alas säilytykseen, jotta saadaan työhuone tyhjäksi ja jotta sen voi tapetoida. Ja sitten päästään muuttamaan huoneita. Onneksi tulee talviloma, ehkäpä sillä viikolla saataisiin kaikki tapetointiin asti valmiiksi. Tai ehkäpä se tapetointikin.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-59636514275056126342011-02-07T15:21:00.003+02:002011-02-07T15:57:00.367+02:0090 days and countingKatselin pitkästä aikaa tuonne sivun oikeaan laitaan ja siellä olikin tämänpäiväisten lukemien 27+1 kunniaksi mittarissa pyöreitä lukuja, eli juuri tänään meillä on 90 päivää jäljellä raskautta. Se olisi aika tasan 3 kuukautta, ja niinhän se päivienkin mukaan on, vielä olisi jonkin matkaa jäljellä. Tähän asti se jäljellä oleva lukema on tuntunut tosi isolta, mutta tuo 90 päivää... Ei se nyt enää niin iso lukema olekaan... Päivät tuntuu menevän niin nopeasti. Eräs tuttukin, jota ei oltu nähty vähään aikaa totesi lasketun ajan kuulleessaan, että "niin vähän, sehän on ihan kohta..!" En tiedän onko se nyt ihan noinkaan, mutta ei sinne nyt ihan hirveen kauan ole.<br /><br />Täällä on lähinnä kipuiltu selän kanssa. Supistusten takia otin todella rauhallisesti silloin viikolla 24, ja sen seurauksena selkä meni aivan totaalisesti jumiin. Hieronta ei auta, vaikka käyn joka viikko ammattilaisella selkääni hoitamassa, sillä yläselässä on mennyt nikamia pois paikoiltaan, mikä aiheuttaa paineen koko selkään, erityisesti alaselkä on nyt huonossa kunnossa. Istuminen on tuskaa, ja tällä hetkellä pystyn sellaisiin 20 minuutin pyrähdyksiin istumisen osalta. Eli toisinsanoen teen työni aikalailla toisella kädellä jo nyt, sillä aikaa ei vain ole kaikkeen, kun koneella istumista pitää rajoittaa. Matkustaminen loppui viime viikolla kokonaan. Esimiehen kanssa päädyimme siihen lopputulokseen, ettei siinä ole enää mitään järkeä, niin kuin ei olekaan.<br /><br />Viimeiset 3 viikkoa olen ajatellut aina seuraavasta viikosta, että jos seuraavan viikon vielä pystyisin ja jaksaisin töissä, niin olis tosi hyvä... Katsotaan montako viikkoa näin saan vielä menemään, tällä hetkellä fiilikset on sellaiset, että jos oikeesti tuon ensi viikon pystyisin vielä hoitamaan niin olis tosi hyvä. Viime viikon maanantaina oli se viimeinen työmatka. Matkustin Jyväskylästä Helsinkiin aamulla, olin päivän palavereissa ja pääsin starttamaan sieltä takaisin kotia kohti joskus kolmen aikaan. Kotiinpäin lähtiessä selkään sattui jo armottomasti ja reissu olikin tosi tukala. Jämsän kohdalla aloin itkeä ääneen kun kipua oli kestänyt jo niin kauan, eikä Panadol todellakaan tehonnut eikä auttanut. Kotiin kuitenkin pääsin, meikit levinneenä ja aivan järkyttävässä tunnemyrskyssä. Mies oli hieman ihmeissään kun sai melkein sekopäisen naisen kotia... Silloin alkoi tulla sellainen fiilis, että matkat taisivat nyt olla tässä.<br /><br />Lisää hankintoja en ole juurikaan tehnyt, paitsi että ostin sellaisen fleecehaalarin Prismasta, joka maksoi 8e (oli sitä edullista Ciraf-merkkiä, mutta silti, 8e!). Ajattelin, että kun ne äitiyspakkauksen puvut on niin isoja, niin silloin vapun jälkeen sellainen fleecehaalari voisi olla ihan passelin paksuinen vauvan kotiuttamiseen sitten joskus. Lastenvaateliikkeissä sellaisia on myös ollut, mutta hinta on tietenkin ollut jotain ihan muuta kuin 8e, lähinnä jotain nelinkertaista suurinpiirtein. Haalari on kuitenkin nyt hankittu, sillä toukokuun vaihteessa keli voi kuitenkin olla vielä oikeestaan mitä vaan, joten täytyy hieman varautua myös kylmempään keliin.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-13654392666662865422011-01-25T15:59:00.002+02:002011-01-25T16:25:27.650+02:00Mitä kaikkea pitääkään muistaa ostaaKävin tuossa kaupungilla äsken, kun halusin testata miten kroppa kestää liikettä ja kestääkö ollenkaan. Tähän täytyy kyllä todeta, että kaupungille on meiltä hurjat 700 metriä matkaa, joten mistään hirmuisesta voimainponnistuksesta ei ollut kyse. Tarkoituksena oli käydä katsomassa hieman uusia äippähousuja, kun syksystä asti käytössä olleet alkaa hieman ahdistaa. Sellaisiin kauppoihin asti en kuitenkaan ehtinyt.<br /><br />Vierailin Juniori -liikkeessä, missä kävin katselemassa kaikkea mahdollista pientä kivaa vauvalle ja siinä samalla sitten aloin hieman panikoimaan. Olin jotenkin ajatellut, että kun on vaunut ja pinnasänky hankittuna, ja hieman vaatteita niin siinähän se jo onkin. Pieni paniikki kasvoi isommaksi kun erehdyin paluumatkalla ruokakaupassa osastolle, jossa oli tutteja, tuttipulloja ja mitä kaikkea nyt pienten lasten kanssa tarvitsee. Sitä tavaraa oli hervottomat määrät ja sen lisäksi siellä oli jotain 20 erilaista voidetta ja pyllypyyhettä ja rintaliivinsuojusta ja vaikka mitä.<br /><br />Ahdisssstusssss. Ostin yhden tuttipullon ja yhden tutin, kun en oikein keksinyt mitä sitä pitäisi sitten joskus olla valmiina. Totesin vaan, että ainakin varmaan tällaisia jossakin kohtaa tarvitaan. Mutta paljonko niitä tarvitaan? Vaikka nyt tuttipulloja? Tai jotain tutteja, joita onneksi vastasyntyneelle ei ollut kuin kahta mallia, ja niistäkin toinen oli loppunut kaupasta, mikä helpotti valintaa suunnattomasti. Paljonko mitäkin pitää olla? Ja mitä kaikkia mahdollisia rasvoja pitää hamstrata valmiiksi vauvaa varten? Bepanthenia ja Ceridal-öljyä on kotona, mutta mitä muuta tarvitaan?<br /><br />Paniikin kai tässä aiheuttaa se, että tarvikkeet olisi nyt hyvä ostaa, sillä vierailut kaupoissa voi olla ohi aika pian, ja sitten joudun laittamaan asialle mieheni. Homma hoituu hänen toimestaankin, mutta jotenkin haluaisin itsekin hieman vaikuttaa asioihin. Ja kuvittelisin, että kun kotiudutaan toukan kanssa, niin silloinkaan minun ekat ajatukset ei ole vauvatarvikkeiden ostossa, vaan jossain ihan muussa, jolloin mies joutuu taas hoitamaan nämä asiat.<br /><br />Aloin miettimään mitä kaikkea vielä puuttuu, ja itseasiassa aikas paljon: Patja pinnikseen, aluslakanoita pari, sellainen muovinen suojus patjalle, unipussi, pinnansuojukset jos haluaa, hoitotason pehmuste, pari pyyhettä (näitä varmaan tulee lahjoina, kuvittelisin), vauvalle sukkia, joku tosi kevyt ulkokerta, harsoja (paljonko näitäkin pitäisi varata? riittääkö sellainen kymmenen kappaleen paketti mitä kaupoissa on?), rasvoja, vaippoja, imetysliivit...<br /><br />Ja mitä kaikkea mä en edes osaa ajatella, kuvittelisin, että on aika monia juttuja mitä en edes tiedä tarviivani. Tästä tuli mieleen rintapumppu, millainen se pitää olla, käsikäyttöinen, sähköinen, mikä? Seuraavaksi täytyy varmaan alkaa tutustua rintapumppujen ihmeelliseen maailman...Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-20933030857950599922011-01-21T13:44:00.002+02:002011-01-21T13:54:09.860+02:00Huolta piisaaPerjantainen supistelu pysyi poissa koko viikonlopun ja alkuviikon, mutta palasi taas seurakseni eilen. Keskiviikkona kävimme neuvolassa lääkärillä, joka totesi, ettei edellisviikon supistelut olleet kypsyttäneet paikkoja. Se oli kyllä todella huojentavaa kuulla.<br /><br />Eilen aamulla innostuin tekemään töitä (vaikka olenkin saikulla) ja sen jälkeen gradua koneella yhteensä noin viiden tunnin ajan. Kyseinen määrä istumista oli liikaa, sillä pian sen jälken alkoi kovat supistukset. Panadolilla sain itseni tietenkin taas turraksi, mutta aika hurjalta tuntuu, että viisi tuntia istumista on liikaa kropalle tällä hetkellä. Sairaslomaa on siis tämä viikko ja pitää selvästikin ottaa tosissaan, nyt täytyy vaan pötkötellä.<br /><br />Sairasvuoteessa minua on auttanut pysymään John Irvingin Oman elämänsä sankari, jonka sain äsken päätökseen. Oli toisaalta mukava lukea pitkästä aikaa niin, ettei mitään keskeytyksiä tullut. Se taitaa ollakin ainut hyvä puoli yksin kotona olemisesta. Totesinkin mielessäni, että jos tämä todellakin menee nyt tähän, että joudun enemmänkin viettämään aikaani sängyn pohjalla, niin aion käyttää aikana lukemalla amerikkalaisia ja tietysti britti klassikoita. Ehkäpä seuraavaksi suunnataan metsästämään valkoista valasta, kuka tietää.<br /><br />Huolta aiheuttaa tällä hetkellä enemmän melkein liikkeetön Möntti. En tiedä mistä se on minulle nyt suutahtanut, mutta tänään on ollut joitakin satunnaisia liikkeitä lukuunottamatta ihan hiljaista vatsan suunnalla. Mönttihän on vielä tietenkin niin pieni, että pääsee kohdussa sellaisiin asentoihin, että voikin olla aika hiljaista siellä suunnalla, mutta tästä pienestä järjen äänestä huolimatta olen aikas peloissani. Vähän voisi itsestään merkkiä antaa. Toiveissa on, että kun kirjoitan tämän ylös niin vatsassa alkaisi meuhkaaminen... Täytyy jäädä kuulolle ja toivoa parasta.Unknownnoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-85659344825495942342011-01-19T11:10:00.010+02:002011-01-19T15:55:38.907+02:00Hankintoja ja kuulumisiaViiime viikon neuvolassa oikein päivittelimme yhteen ääneen miten hyvin olen voinut ja miten kaikki on mennyt niin kivasti. Ei olis kantsinu. Perjantaina tuli sellainen pieni kohtaus töissä. En tajunnut mitä se oli, pyörrytti ja hikoilutti ja selkään sattui menkkamaisesti ja vatsassa tuntui oudolta jne jne. Vatsassa Möntti kuitenkin oli koko ajan oikein tyytyväinen ja mylläsi, joten en osannut huolestua sen kummemmin. Kipuilua kesti kolme tuntia, ennenkuin panadolit alkoi vaikuttaa ja jouduin lähtemään pois töistä sen kipuilun takia. <div><div><br /><div>Viikonloppu meni kuitenkin hyvin, lepäilin kyllä koko sen ajan, ja vasta maanantaina aloin miettimään asiaa tarkemmin ja tajusin netin avustuksella, että se minun kohtaus olikin ihan oikeita supistuksia. Jep. Soitin neuvolaan ja he olivat samaa mieltä kertomani perusteella. Tänään onkin sitten aikaistettu lääkärineuvola, jossa katsotaan tilannetta. Saikkukorttia väläyteltiin jo, ja tämän alkuviikon olen tehnyt kotoa töitä ja ottanut rauhallisesti. Aloin miettiä viime viikon olojani muutenkin, ja tajusin, että myös tiistaina minua supisteli illalla oikein kunnolla. Enkä silloinkaan tajunnut mistä on kyse. Hieman tunnen itseni tyhmäksi, mutta onneksi tänään pääsen jo lekurille ja katsotaan mitä on tapahtunut, toivottavasti ei mitään.</div><div></div><div>Nyt kun olen melkein puoli saikulla, niin on aikaa esimerkiksi blogille, joten vihdoinkin seuraa kuvia!</div><br />Tässä ensin hieman kirpparilöytöjä:<br /><br /><div><img style="TEXT-ALIGN: center; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 272px; DISPLAY: block; HEIGHT: 207px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5563826646095583458" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTU_lOldnLrvvUmih7xKhNc69NcjX5yWo2IzDN3GNZ4_Z5iL7w9jsp1nM1XwqD__npu4fPBFyvK9RFjAQ6HbdBa6U7NvVXWbAxJlO5yxLAyGJlP4PNiggEg1FM7yZe9CKXhvMRkHAG7U8T/s200/Picture+084.jpg" /><br /></div><br />Ja sitten hullaannuin "hieman" alennusmyynneissä, joten mukaan lähti seuraavia:<br /><div><br /><img style="TEXT-ALIGN: center; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 253px; DISPLAY: block; HEIGHT: 199px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5563826221561441458" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_lUSuKccaFn_zk5NC1A_HMT3-kWBakWsf2spuixKMizJsBMNQ8-ILUSxO7rQLu2JHG93_jIeEGzp7nYJIkxj41wtp50Yg7II6iyKXLCo_hHf2fkBoneZHsOL5GgwgpuAbNWF9ZVNmoovt/s200/Picture+082.jpg" /><br /><br /></div><div>Ja tietenkin ne kiesit:<br /><br /></div><p align="left"><img style="TEXT-ALIGN: center; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 230px; DISPLAY: block; HEIGHT: 301px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5563825532650519650" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcgOh4adUqETQeLjtDrcAZHG__BEItL3yTSMdXiV3gCTQK5L0jpNHelhA65rvGB8lFS3B75V5Y1eASaTFvWLcYaAswx1TBboosl0zWJP-ht1UplEh7z7jf8QEKs19ZvcC4VeQ9RyiUxGuC/s200/Picture+077.jpg" /><img style="TEXT-ALIGN: center; MARGIN: 0px auto 10px; WIDTH: 227px; DISPLAY: block; HEIGHT: 296px; CURSOR: hand" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5563824590501308194" border="0" alt="" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFBDYWhHJJk44DB8ZVGLaLdZVpYlorOD-f3leFWmzZUE3vbOsf8yD2ckJgUDFb-V-Ryrnc3M64OYSsPvJgmfrT301_p-SKs0SPbAdw52l_CwQidWFM-8Zn6FGrRIEmMr3_rhzY4fk9jqeG/s200/Picture+078.jpg" /></p>Kuvat on otettu meidän suuren suuressa eteisessä, mutta johon, yllättävää kyllä, mahtuu kiesit! Laitoin lattialle suojaksi Ikeasta ostetun muovisen levyn, joka on tarkoitettu työtuolien alle, jotta lattia ei naarmuunnu. Meillä on kuitenkin ollut aina matto tuolin alla, joten levy on ollut turha. Laitoin sen eteiseen jo valmiiksi, eli näyttää siltä kuin aiotaan vaunuja säilyttää laminaatin päällä suoraan, mutta siinä onkin läpinäkyvä kalvo alla. Vaunut ei muuten enää muuta edes alakertaan pois tieltä, sillä mies katseli niitä eteisessä ja totesi, ettei niitä viedä siitä enää mihinkään. Meillä on nyt sitten vaunut käyttövalmiudessa jo 25. raskausviikolla. Ilmeisesti vaunut muistuttaa miestä tulevasta ja hän halusi pitää ne lähellä. Aika suloista. </div></div>Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-44036054342549739122011-01-11T11:25:00.002+02:002011-01-11T11:35:28.240+02:00Neuvola vol 3Neuvolassa käyty ja kaikki hyvin. Tämä oli nyt sitten se kolmas käynti ja viikot 23+1. Kolmen viikon päästä on lääkärineuvola ja siitä neljän viikon päästä (30+2) on sitten seuraava. Todella huojentavaa, että jo kolmen viikon päästä pääsee seuraavaan neuvolaan, ja sitten taas menee vain muutama viikko seuraavaan. Ja sitten ollaankin jo viikoilla 30 jotain, jonka jälkeen on kahden viikon välein neuvolat.<br /><br />Tässä tietoja neuvolasta:<br />Paino +596g/vko (ja jouluna tuli todellakin syötyä, onneks edellisellä kerralla +13g/vko)<br />Verenpaineet 121/72<br />B-Hb 112 (ja rautaa täytyy alkaa syömään nyt sitten samantien)<br /><br />Onneksi oli oma täti paikalla eikä mikään sijainen, hieman erilainen käynti oli nimittäin kyseessä kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa käynti kesti 45 minuuttia, ja kun se sijainen oli siellä, niin koko homma kesti 15 minuuttia. Eli hieman ehkä eri tavalla käytiin asioita läpi. Mieskin pääsi ekaa kertaa nyt mukaan ja hän oli todella todella tyytyväinen kun vihdoinkin aikataulut natsasi. Kolmen viikon päästä on lääkärineuvola, ja kätilö sanoi että yleensä siinä vielä ultrataankin, joten mies tulee sitten siihenkin mukaan.<br /><br />Painoa oli tullut reippaasti lisää. Itse olin asiasta kauhuissani, mutta terkka puolestaan tosi tyytyväinen. Luulen kyllä että painonnousu hieman tästä tasaantuu, kun on päästy arjen ja arkiruokien pariin. Joulusuklaatkin on syöty, joten nyt loppui myös karkinsyöntikin arkipäivien osalta, viikonloppuna saa hieman herkutellakin.<br /><br />Eilen sain jo kameran esille, ja otin kuvia hieman vaunuista ja joistakin vauvahankinnoista. Nyt vaan täytyisi jaksaa laittaa ne koneelle ja sitten tuon tänne hieman kuviakin. Masukuva otettiin myös 23 raskausviikkojen kunniaksi, mutta mielestäni muutosta viikkoon 21 ei ollut tapahtunut juurikaan. Katsotaan jos sellaisenkin saisin tänne vielä jossakin vaiheessa. <br /><br />lltapäivällä vuorossa kidutusta hieronnan muodossa, eli perinteinen hieroja-käynti odottaa taas. Viimeksi huusin siellä ääneen kirosanoja, ja hieroja vaan naureskeli, että harvoin saa niin hyvää palautetta työstään. Ihan koko aikaa en kyllä huutanut, mutta jotkut kohdat oli kyllä tosi tosi kipeitä, ja hieman niitä ärräpäitäkin silloin lenteli. Katsotaan miten kaunista kieltä tänään tulee käytettyä. Hieronta on ollut yks parhaita etuja työnantajallani, eli Kela-korvauksen jälkeen jäävästä osuudesta työnantaja korvaa kuittia vastaan vielä 50%. Itselleni jää siis maksettavaksi vain 10e/45 minuutin hieronta. Ja sen kyllä kärsii maksaa, vaikka sitten siitä kidutuksesta.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-13335115896665548752011-01-02T18:46:00.002+02:002011-01-02T19:05:45.746+02:00Ja mihin ne joulunpyhät hävisi???<p>Puoliväli raskaudessa oli ja meni ja nyt viikot on jo 22 + 0. Olin oikein huolella sukuloimassa tänä vuonna ja se tarkoitti tällä kertaa myös tuskaisen pitkää nettipimentoa. Olin varmaankin 3 viikkoa ilman nettiä, ja sen täytyy olla joku ennätys omassa henkilökohtaisessa netin käyttöhistoriassani (sitten vuoden 1999)...</p><p>Aloitetaan kuulumisten kertominen kuitenkin sieltä ihan ekoista, jotka on jäänyt tänne kirjoittamatta. Meillä oli rakenneultra 22.12. ja sehän oli jo tutuksi tulleessa Keski-Suomen keskussairaalan Gravida -yksikössä. Ultraajaksi oli osunut sama nuori nainen kuin viime kerralla ja jälleennäkeminen oli oikein iloinen. Ultrassa kaikki oli hyvin, rakenteet oli kaikki kunnossa ja saimme tietoomme myös tulokkaan sukupuolen. Tosin ainahan ne ovat hieman epävarmoja, povaillaanpa sitten tyttöä tai poikaa. Sukupuolen olemme kertoneet isovanhemmille, ja he eivät saa salaisuutta nyt sitten paljastaa (varmasti rankkaa heillekin). Joulu meni kaikin puolin kivasti, varsinkin kun olimme saaneet niin mukavia uutisia rakenneultrasta. Gravidan aulassa itki meidän sinne tullessamme nainen, jonka mies lohdutteli häntä kovasti. He olivat varmaan toiseen ultraan menossa, ja kuulemaan sen toisen mielipiteen. Veti aika hiljaiseksi se tilanne ja helpotus oman lapsen tilanteesta oli melkoinen kun saimme kuulla että kaikki on hyvin.</p><p>Vauvan hyvinvoinnista varmaan kertoo sekin paljon, että potkuja satelee vaikka kuinka, ja olenkin naureskellut että voisin varmaan jo nyt aloittaa liikelaskennan kun potkuja tulee jo niin paljon. Ja luonnollisesti niitä tulee varsinkin silloin kun minä haluaisin esimerkiksi nukkua.</p><p>Hankintojakin on tullut tehtyä. Ensinnäkin huusin huutonetistä pinnasängyn (en ole varma olenko tästä jo kirjoittanut, mutta mainitsempa nyt kuitenkin mikäli on unohtunut). Kyseessä oli 40e ostos, hyväkuntoinen pinnasänky jossa laskettava laita ja kolmeen tasoon menevä pohja. Sanoisin että aika nappisuoritus kaikin puolin. Joululahjaksi saadun kameran lasken kanssa hankintojen piiriin, sillä masukuvia ei alkuraskaudesta saatu kun edellinen kamera oli rikki ja emme saaneet aikaiseksi uutta hankkia. Joulupukki korjasi tilanteen kuitenkin hienosti ja saimme kuvan 20+5 päivänä, vähän niin kuin puoliväliä juhlistaaksemme. Maha on kyllä iso, katsotaan jos saisin teille tänne joskus yhden kuvankin todisteeksi. Ettei vaan mene liioittelun piikkiin ;)</p><p>Äsken tein sitten sen isoimman ja kalleimman ostoksen mitä tulemme tekemään. Huusin huutonetistä vaunut. Kyseessä on Brion Happyt, erillisellä kantokopalla ja ratasosalla. Halusin kuitenkin erillisen kovan kantokopan, kun ajattelin että jos kesällä onkin tosi kuuma, niin se voisi olla kesävauvalle kaikista mieluisin. Hinnaksi tuli 300e, ehkä hivenen liikaa, mutta kun tiedän että Hapyssa kaikki kankaat on vesipestäviä ja irroitettavia niin ei tarvitse miettiä mitään homeongelmia jne, niin tulin siihen tulokseen että raaskin ne ostaa. JA värit oli ihan kivat JA voin ne hakea Tampereelta kun siellä tulee niin paljon käytyä, joten postikulujakaan ei tule. Isäntä on tosi tyytyväinen, sillä kun näytin hänelle erilaisia vaunuja lehdistä niin halusi nimenomaan Briot, joten luulen että tein huudon josta tulee kaikki pitämään, niin äiti, isä kuin tuleva muksukin.</p><p>Muuten en ole ostanut muuta kuin parit vaatteet kirpparilta, siihen se onkin sitten jäänyt. Mutta onhan tuossa jo, kun vaunut ja pinnasänky on jo olemassa. Nyt puuttuu enää: pinnasängyn patjat, vauvanvaatteille lipasto ja hoitotaso. Ja parit 56 senttiset vaatteet (jostakin syystä ostan koko ajan isompia kuin mitä pitäisi) sekä välikausihaalari sitten sairaalasta kotiutumista varten.</p><p>Että kaikenlaista sitä tässä pitäisi vielä ehtiä... Yritän laittaa kuvia vaunuista sitten kunhan saan ne meille kotia asti tuotua...</p><p><br /></p>Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-45518240122278360902010-12-13T15:15:00.004+02:002010-12-13T15:46:56.985+02:00Puoliväli häämöttää<p>Aika on kulunut taas hurjaa vauhtia ja seuraavana viikonloppuna onkin jo puoliväli raskaudesta ohitettuna. Katselin tuossa hieman tuohon blogini sivustaan laitettuja päivämääriä, ja aika monet niistä on jo ohitettu. Seuraava olikin unirytmin kehittyminen 19.12.2010 alkaen, mikä on aika jännittävää. Eli tarkoittaako se sitä, että jatkossa voisi vetää jotain johtopäätöksiä vauvan liikkeiden perusteella siitä, miten hän tulee sitten keväällä pitämään meitä hereillä. Täytyypä hieman tutkia sitä asiaa. </p><p>Muuten ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Kävin lastenvaatekirppiksellä, eli Jyväskylän Seppälässä sijaitsevalla Vekaratorilla, josta muutamia pieniä vaatteita taas tarttui matkaan. Huusin myös huutonetistä pinnasängyn, joka on ihan Ikean Leksvik, perussänky siis, josta saa pohjan kolmeen tasoon ja sängyn laidan irti. Olisin varmaan ostanut sen muutenkin, mutta sitten löytyi vielä huutonetistä hyvä yksilö ja edullisesti, niin mikäs siinä. Tällä viikolla saadaan siis pinnis kotiin. </p><p>Olen alkanut nyt myös enemmän päästä kiinni tähän vaunujen maailmaan, ja tässä on mietinnässä olevia vaihtoehtoja:</p><p>Gesslein Future: Kokoontaitettuna pieni, ja vaihdettavat etupyörät tuovat paljon vaihtoehtoja.</p><p>Gesslein Swing: Superpienet kokoontaitettuna, eikä tartte irrottaa mitään, negatiivista se ettei ole mitään vaihtoehtoja renkaisiin, joten näppäryys kaupungissa arveluttaa.</p><p>Teutonia Spirit: Pienet kokoontaitettuna ja ovat kolmipyöräiset, mikä ainakin minua (miehestä en ole niin varma) kiehtoo todella paljon.</p><p>Vieläkin näistä mun suosikki on nuo Teutonia Spiritit, joten vaan tuo kolmipyöräisyys kiinnostaa. Ja vissiin toimii ihan hyvin lumellakin, jota näyttää nyt vuodesta riippumatta tulevan ihan urakalla. </p><p>Mutta onhan tässä hetki vielä aikaa. Tämän päivän agendalla onkin enemmän nuo vauvavakuutusasiat, sillä menemme vierailemaan vakuutusyhtiöön, josta kyselemme hieman lisätietoja. Vakuutus on meille jokatapauksessa hankinnassa, niin paljon kehuja olen siitä kuullut, mutta nyt vain täytyy päättää että mille firmalle siirrytään.</p>Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-55615809146627292712010-12-07T14:28:00.005+02:002010-12-07T14:59:52.598+02:00Seuraava tilauksessa<p>Miehen ylipuhuminen yrityksen aloittamiseen oli pitkä ja piinaava prosessi. Siinä missä minulla selkeästi biologiset tosiasiat, eli lähinnä siirtyminen yli 25 -vuotiaiden joukkoon, toi vauvakuumeen päälle, miehelle tällaista vauvakuumeen puhkeamista ei tapahtunut. Parisen vuotta huokailin ja haaveilin ja huokailin anovasti hieman lisää. Viime syksynä vauvakuume sai jo aivan valtavat mittasuhteet, sillä pienten lasten näkeminen sai minut itkun partaalle joka hetki. Mies oli lupaillut, että jos sitten kesällä tai syksyllä 2010 aloitetaan yrittämään, mutta juuri tuttavaperheen vauvauutiset saivat miehen mielen kääntymään. Hän vain viime keväänä ilmoitti, että ihan samahan se nyt on milloin sitä aloitetaan, eli aloitetaan saman tien. Yllätys oli suuri ja iloinen totta kai. </p><p>Samalla kuitenkin huomasin sen, että miten eri tavalla olimme valmistautuneet. Minun aikani oli mennyt vain ja ainoastaan miehen suostutteluun, eikä aikaa omaan valmistautumiseen ollut jäänyt. Mieheni taas oli käynyt koko lapsen elinkaaren mielessään läpi, valmistautunut vauvavaiheesta lapsen kotoalähtöön. Kun yritys sitten alkoi, niin oli minun vuoroni mennä paniikkiin, kun oma valmistautuminen oli jäänyt ihan puolitiehen. </p><p>Nyt odotusvaiheessa huomaan miten erilailla olemme myös nyt suhtautuneet raskauteen. Minulla tämä on ollut täynnä pieniä ja lyhyitä steppejä, kuin osatavoitteita, joihin olen voinut suhtautua jokaiseen erikseen. Ensin tuli vauvakuumeiluvaihe, sen jälkeen tjottailu, ja sen jälkeen yritys. Tämän jälkeen tuli positiivinen raskaustesti, jolloin aloin jännittämään jo seuraavaa ja sitä seuraavaa steppiä. Ensin varhaisraskauden ultraa, sitten nt-ultraa, ja nyt viimeisimpänä rakenneultraa. Rakenneultran jälkeen ei vaan olekaan enää mitään steppejä mitä varsinaisesti odottaa, sillä seuraavan kerran vauvan näkee vasta minun masun ulkopuolella. </p><p>Mieheni on taas koko ajan tuntunut orientoituneen jo ensi kevääseen ja vauvan ulostuloon. Pitkäjänteistä ja järkevää: kyllä. Tosi ärsyttävää minunlaisen hermoilijan mielestä: kyllä.</p><p>Viime viikonloppuna tajusin lisää siitä, miten eri tavalla olemmekaan valmistautuneet. Kuuntelin korvat höröllä miehen keskustelua ystävänsä kanssa, jossa puhuttiin kahden vuoden päästä koittavista asioista. Mies totesi siinä, että "sittenhän vaimo on joko toisen kanssa jo kotona tai sitten viimeisillään..." MITÄ MITÄ MITÄ??? Ollaan joskus parisen vuotta sitten mielestäni käyty keskustelu kuvitteellisista lapsistamme, että montako niitä tulisi ja minkälainen olisi hyvä väli lasten syntymissä (mikäli kaikki menee kuin oppikirjoissa). Muistaakseni silloin puhuttiin jostain 3 vuodesta, tai ainakin näin minä olin ajatellut. </p><p>Näköjään vauvakuumeilun erot jatkuvat myös tässä. Siinä missä minä olen valmistautumassa taas seuraavaan vaiheeseen, eli tähän esikoiseemme, niin mieheni on ilmeisestikin henkisesti käynyt koko prosessin mielessään läpi, eli hänellä on selkeä kuva myös seuraavien lapsien maailmaantulosta. Ehkä eniten minua hämmentää se, että yleensä tällaiset pitkän matkan suunnitelmat on meidän parisuhteessa olleet ehdottomasti minun repertuaaria, ja ei todellakaan mieheni. Mieheni ei ole oikein tuntunut missään asiassa tätä ennen olleen pitkäjänteinen, mutta hienoa tietenkin, että näin tärkeässä asiassa pesunkestävän humanistin sisältä löytyy pienen pieni insinööri, joka harkitsee ja miettii tarkoin ratkaisunsa.</p><p>Summa summarum on se, että minä yritän henkisesti selvitä yli kuulemastani miehen kommentista ja alan ymmärtämään lopullisestikin sen, miten eri tavalla me suhtaudumme odottamiseen ja kuinka pitkäjänteisesti mieheni asioita suunnittelee. Ehkä sitä ollaan parin vuoden päästä seuraavan kerran raskaana, tai sitten ei, joka tapauksessa minä aion keskittyä nyt tähän esikoiseen ja suostun keskustelemaan jatko-osista seuraavan kerran jouluna 2011, oli suunnitelmat miten hyvin laadittuja tahansa.</p>Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-55259368646050289552010-12-01T13:06:00.002+02:002010-12-01T13:34:30.680+02:00Ruokaa, ruokaa, mulle tänne heti kaikkiMuutama viikko sitten kirjoittelin tänne, miten jännä on ollut nyt kun ei ole tehnyt mieli ruokaa mitenkään erityisen paljon enemmän, tai että kun ei ole ollut mitään "superhypertartteeruokaaheti" olotiloja. No nyt on ollut. Parina päivänä olen ollut ihan pyörtymäisilläni ja kroppa on huutanut ruokaa niin paljon, että olen alkanut äksyilemään. Eli jotakin muutosta on sitten tapahtunut. Ei kai se mikään ihme ole, että olen alkanut kokemaan nälkää, kun viikkoja on jo 17+3 ja puoli väli koittaa ihan pian.<br /><br />Minulle kerrottiin etukäteen kuinka tuskaisen pitkältä odotus tulee tuntumaan. Ainakin tällä hetkellä olen vielä aivan eri mieltä asiasta. Alkuviikkoina alku tuntui matelevan, sillä silloin keskityin niin täysillä siihen 12 viikon rajapyykin ylittämiseen, että jokainen päiväkin tuntui matelevan eteenpäin. Mutta sen jälkeen on aika melkein kuin lentänyt ja tuntuu aivan uskomattomalta, että puoliväli on täällä ihan pian. Sen jälkeen vielä koittaa joulunpyhät, lomailua ja tammikuun puoliväli näin ollen koittaa luultavasti sekin jo aivan liian pian. Ja silloin ollaankin jo 25+ viikoilla. Hurjaa. Eli odottelen sitä hetkeä kun aika alkaa matelemaan, sillä tällä hetkellä ainakin se tuntuu kiitävän hiukan liian nopeaa.<br /><br />Lähipäivinä olen lähinnä kuullostellut vauvan liikkeitä, kun neuvolasta haluttiin tietää joko tunnen ne. Toissailtana kun menin nukkumaan tunsin alavatsalla todella paljon kuplintaa, ihan sarjana, ja olen aika varma että ne oli nyt niitä liikkeitä. Joitakin muitakin yksittäisiä tapahtumia on ollut. Huomaan yllättäen jossakin tilanteessa, että tunnen alavatsalla kuin ison saippuakuplan nopeasti poksahtavan, ja kun ne on niin poikkeavia, että kesken puheenkin ne huomaa, niin kuvittelisin niiden olevan hieman suurempia monotuksia.<br /><br />Rakenneultra on tulossa kolmen viikon päästä, ja sitä tietenkin tässä odotellaan kuumeisesti. Itse haluaisin kovasti tietää sukupuolen, mutta mies ei niinkään. Katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Eniten haluaisin tiedon siksi, että tietäisin miten orientoitua. Suvussa on vaan tyttöjä, joten niiden kanssa tiedän miten toimia, mutta entäpä jos se onkin poika? Eli lähinnä tästä syystä haluaisin tietää. Toisaalta olisi kiva tietää myös mitä tehdä sille peräkärrilliselle vaaleanpunaisia vauvanvaatteita, mitä suvusta on tulossa. Ja olisihan se kiva ostaa jotain tietynväristäkin vaatetta, enkä nyt puhu vaaleansinisistä tai - punaisista, mutta jotakin siihen vauvan tulevaan sukupuoleen viittaavaa.<br /><br />Tänään on vuorossa vierailu perheeseen, jossa on parin kuukauden ikäinen vauva. Hieman pelottaa, sillä nyt kun kaikki tietävät minunkin olevan raskaana, niin luulen että joudun ottamaan vauvan syliin. Ja sanon todellakin että joudun, pakon uhalla. Totuus on kuitenkin se, että olen aina pitänyt pieniä vauvoja lähinnä pelottavina, en millään muotoa söpöinä. Minua pelottaa että mokaan jotakin tai "vauva särkyy syliin". Eli tosi realistisia pelkoja, mutta ei voi mitään. Luulen vaan, että nyt oletetaan kun olen raskaana, että jotkut Superäiti -vaistot on heränneet ja siitä vaan ihan luontevasti suhtaudun vauvaan ja osaan käsitellä sitä. Toivoa siihen suuntaan ei kyllä ole, luulen että vaistot herää sitten pikkuhiljaa laitokselta lähdettäessä. Isommat lapset, vuodesta eteenpäin herättävät minussa kyllä paljonkin äidillisiä tunteita, mutta kun vauvat on niin pieniä niin ne aiheuttaa vielä vain ahdistusta... Mutta kyllä sekin muuttuu vielä, onhan tässä aikaa orientoitua.Unknownnoreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-7335060633811006572010-11-25T09:59:00.004+02:002010-11-25T10:19:27.826+02:0016 + 4Miten nämä viikot voi mennäkin näin lujaa? Aivan käsittämätöntä. Ihan kuin vasta äsken oltaisiin oltu siinä "uskaltaako kertoa vai eikö vieläkään" -tilanteessa ja nyt viikonloppuna pärähtää jo 17 viikkoa täyteen. Aivan uskomatonta.<br /><br />Välissä on tapahtunut yksi totaalisen turha neuvolakäynti, jossa vastassa oli sijainen, jota ei kiinnostanut kyllä yhtään mitä minulle kuuluu, halusi vaan merkinnät seurantaa varten ja minut pihalle mahdollisimman pian. Aivan turha reissu. Mutta jotakin hyvää siitä kuitenkin seurasi, eli paino katsottiin siellä ja se oli kahdeksassa viikossa noussut + 100g!!! Jee! Aivan käsittämätöntä miten vähän se on noussut, vaikka olen syönyt mielestäni todella paljon. Ja tähän täytyy kyllä lisätä, että ekassa punnituksessa ei ollut kengät jalassa, mutta tässä toisessa oli, joten paino olis oikeesti tippunut vähän jos olisin jaksanut kengät riisua.<br /><br />Toinen hieman ikävämpi asia oli hemoglobiinin tippuminen. Ekassa neuvolassa 143 ja tässä toisessa 114. Että väsymys ja hengästyminen menee varmaan osittain tämän piikkiin. Ruokavaliolla yritän tätä korjata, eli maito pois silloin kun syön lihaa, ja pinaattia ja persiljaa enemmän mukaan ruokavalioon. Katsotaan miten tämän kanssa käy.<br /><br />Selkäkivut ja varsinkin nuo liitoskivut hellittivät muutaman päivän jälkeen ja viikonlopun jälkeen varsinkin olo on ollut siltä osin aika normaali. Toivottavasti pysyvätkin poissa pitkään, ei tarttisi tulla takaisin vasta kuin pitkällä seuraavan vuoden puolella. Tähän tietysti auttaa myös hieroja, joka näki jo jotain parannusta selässä tapahtuneen, olossakin se ehkä jo hieman tuntuu.<br /><br />Tänään sain myös ensimmäisen vauvoihin liittyvän tavaran. Työkaverin kaveri luopui omasta kantoliinastaan ja minä sain sen. Tuossa se nyt odottelee kotiin pääsyä, jolloin minä aion testata sen käyttöä, ehkäpä käsipainolla, jonka käärin pyyhkeeseen. Tänä iltana ei siis tule olemaan tylsää, kun opettelen erilaisia sidontoja. Onneksi minulla ei ole mitään pieniä eläimiä, joita voisi retuuttaa, sillä eräs ystäväni paljasti kerran testanneensa kantoliinan käyttöä kissallaan, joka nautti kuulemma suunnattomasti kokemuksesta. Uskoo ken tahtoo.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-54396451018828862782010-11-17T13:21:00.004+02:002010-11-17T13:40:37.234+02:00Au AuKivut ovat löytäneet tiensä tänne ja en ole ollenkaan onnellinen tästä tilanteesta. Kyseessä on siis liitoskivut, jotka alkoivat sunnuntaina. Kävely = kipua, istuminen = kipua, nukkuminen = kipua. Eli aikalailla kaikissa mahdollisissa asennoissa voi kipuilla, onneksi tänään vähemmän kuin eilen. Eilen sätkin pitkin päivää kun vihlova kipu yllätti koko ajan. Paikka vaihtelee, eli välillä häpyluun ja vasemman jalan välissä ja sitten taas toisella puolella, kunnes siirtyy taas häntäluun tienoille. Jotenkin olin varautunut, että keväällä voisi kipua jo ollakin, mutta en oikein uskonut, että jo viikoilla 15+3...<br /><br />Liitoskipuja on kuvailtu netissä monella tavalla, mutta itse tunnistin ne liitoskivuiksi siitä, että nyt todellakin tuntuu siltä kuin joku halkeaa luissa tai joissain sen kaltaisessa kudoksessa. Ei ollenkaan samanlaista kipua kuin lihaskipu tai alkuraskauden kohdun kasvukivut. Tämä on pistävämpää ja sellaista nopeaa ja vihlovaa. Keskustelupalstojen luotettavan tiedon mukaan alkaa puolen välin paikkeilla ja yleensä kestää loppuun asti. Kivusta pääsee synnyttämällä. Great.<br /><br />Ja sitten mä olen aina ihmetellyt sitä ankkamaista vaappumista mitä odottavat naiset harrastaa. En ihmettele enää, tuntuu ettei kroppa enää taivu tavalliseen kävelyyn, joten olen alkanut vaappua. Jo nyt! Minä luulin, että olisin saanut olla rauhassa jonnekin viikoille 3o + asti, mutta toisin näyttää käyvän. Elelen kuitenkin sellaisessa todellisuudessa vielä, jossa nämä kivut ovat täällä vain hetken, ja sitten tulevat vasta ensi keväänä takaisin.<br /><br />Näistä kivuista ajattelin huomenna mainita ensinnäkin hieroja-fysioterapeutilleni ja sitten tietenkin huomisessa neuvolassa! Ihanaa kun pääsen ensin oikein kunnolla hoidettavaksi ja sitten valittamaan hieman kivuista jne neuvolaan. Kaikesta löytyy tietenkin se mutta, ja tässä neuvolan tapauksessa varjopuolena on neuvola = punnitus, eli huomenna totuus selviää painonnoususta. Onneksi ei tarvitse vielä tänään sitä surra, sillä jotenkin kuvittelisin, että uutiset tulevat olemaan painon osalta katastrofaalisia...Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-75304833655669895742010-11-11T11:47:00.003+02:002010-11-11T12:15:02.786+02:00Touch This and Die!Mikähän siinä on, että raskaana olevasta naisesta tulee jollakin mystisellä tavalla yleistä omaisuutta noin niinkun ruumiinsa puolesta siinä vaiheessa kun vatsa alkaa näkyä. Tätä pohdintaa olen nyt käynyt muutamia päiviä, ja tämän kirvoitti työkaveri, joka ajatteli minun vatsan taputteluni olevan hyvä juttu. Vaikkakin työkaveri tarkoitti varmasti aivan superhyperhyvää eleellään, niin hän todellisuudessa aiheutta vain suunnatonta hämmennystä. En oikein tiedä miten päin olisin tilanteessa ollut.<br /><br />Olenkin miettinyt erilaisten printtipaitojen tekoa, jotka ohjaisivat ihmisiä olemaan koskettamatta vatsaani. Tähän mennessä olen päässyt ajatuksissani vain sellaiseen paitaan, jossa lukisi "Touch this and die!" tai jotakin muuta yhtä herttaista. Olisko kenelläkään ehdotuksia? Tällaisia voisin oikeasti tehdä joululahjaksi kaikille raskaana oleville ystävilleni, jotka ovat kohdanneet saman ongelman...<br /><br />Muuten vatsankasvattelu on jatkunut omissa uomissaan. 14+ 4 on nyt tällä hetkellä mittarissa, ja vatsa on taas mielestäni kasvanut. Omat vaatteet, topit jne, rullautuvat jo kivasti ylös, ja jotkut pienimmät hyppäävät jo mahan päälle suoraan. Eli joitakin vaateostoksiakin on joutunut tekemään. Lähinnä olen ostanut vain pitemmän mallisia paitoja ja muuta sellaista kivaa. Mitään en ole vielä pienokaiselle ostanut, vaikka kovasti himottaisikin jonkun pienen jutun ostaminen, jota voisi sitten itkeskellen hypistellä iltaisin.<br /><br />Lastenvaunuasiaa olen myös pohtinut ja olen alkanut selvittää kaikenlaisia eri vaihtoehtoja. Hieman mietityttää se kun lapsi syntyy keväällä, eli on kesän aikaa aikas pieni, jolloin varmaankin paras olisi kova koppa, jotta nukkumisesta tulisi kaikista vähiten tukalaa... Mutta sitten taas voisi vetää sen johtopäätöksen, että kun kylmät kelit tulee loka-marraskuussa, niin vauva on jo aika iso, ja jos on kova koppa, niin ei välttis mahdu sinne enää. Eli pitäis olla varmaan jotkut vanhat ja tilavat parvekevaunut..? Joka tapauksessa asioita joita valinnassa pitäisi ottaa huomioon on; tosi pieni auto, halu kävellä mahdollisimman paljon vaunujen kanssa, tosi pieni hissi ja miehen ja minun pituusero (158 ja 185)... Silmää miellyttää kovasti Teutonian Spirit ja Brion Sing... Kivoimmilta näyttää minun silmään kolmipyöräiset mallit, jotenkin näyttää musta sirommilta kuin tavalliset nelipyöräiset. Eri asia varmaan tietysti se, että miltä ne sitten siellä kaupassa näyttää ja tuntuu. Mutta millonkahan sitä ehtisi sellaiseen kauppaan missä olisi niitä vaunuja riveissä... Toivottavasti pian.Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3372347876796981850.post-11465046123979175822010-11-03T10:13:00.002+02:002010-11-03T10:21:16.101+02:00Tuunaa itsesi kuntoon -viikot alkavatNyt kun ensimmäisen kolmanneksen koomasta on selvitty niin minulla tuntuu olevan vihdoinkin energiaa omasta itsestä huolehtimiseen. Nyt sen pystyy jo tunnustamaan, että ensimmäiset viikot on kyllä kuluneet ihan nukkuen, ja väsymys, jonka kuvittelin johtuvan syksyn tulosta ja kaamoksesta ja vaikka mistä muusta, onkin johtunut ihan tästä alkuraskaudesta.<br /><br />Mitäs sitten olen päättänyt tehdä:<br />1) varasin ajan hammaslääkärille, sillä hampaat on hyvä huollattaa kuntoon ennen vauvan tuloa<br />2) kävin työterveyslääkärillä, ja sain kahdeksan hoitokerran lähetteen fysioterapiaan (= hieronta minun tapauksessani) jotta selkäni pysyisi edes jonkinmoisessa kunnossa<br />3) menen ensimmäistä kertaa tänään odottavien kuntojumppaan, jota tästä lähtien kutsun täällä valasjumpaksi<br /><br />Siinä olisi nyt sitten se mitä tähän ensi alkuun voisi itsellensä tehdä, jotta kroppa pysyisi kunnossa. Ja eiku hommiin!Unknownnoreply@blogger.com0