Huolta piisaa

Perjantainen supistelu pysyi poissa koko viikonlopun ja alkuviikon, mutta palasi taas seurakseni eilen. Keskiviikkona kävimme neuvolassa lääkärillä, joka totesi, ettei edellisviikon supistelut olleet kypsyttäneet paikkoja. Se oli kyllä todella huojentavaa kuulla.

Eilen aamulla innostuin tekemään töitä (vaikka olenkin saikulla) ja sen jälkeen gradua koneella yhteensä noin viiden tunnin ajan. Kyseinen määrä istumista oli liikaa, sillä pian sen jälken alkoi kovat supistukset. Panadolilla sain itseni tietenkin taas turraksi, mutta aika hurjalta tuntuu, että viisi tuntia istumista on liikaa kropalle tällä hetkellä. Sairaslomaa on siis tämä viikko ja pitää selvästikin ottaa tosissaan, nyt täytyy vaan pötkötellä.

Sairasvuoteessa minua on auttanut pysymään John Irvingin Oman elämänsä sankari, jonka sain äsken päätökseen. Oli toisaalta mukava lukea pitkästä aikaa niin, ettei mitään keskeytyksiä tullut. Se taitaa ollakin ainut hyvä puoli yksin kotona olemisesta. Totesinkin mielessäni, että jos tämä todellakin menee nyt tähän, että joudun enemmänkin viettämään aikaani sängyn pohjalla, niin aion käyttää aikana lukemalla amerikkalaisia ja tietysti britti klassikoita. Ehkäpä seuraavaksi suunnataan metsästämään valkoista valasta, kuka tietää.

Huolta aiheuttaa tällä hetkellä enemmän melkein liikkeetön Möntti. En tiedä mistä se on minulle nyt suutahtanut, mutta tänään on ollut joitakin satunnaisia liikkeitä lukuunottamatta ihan hiljaista vatsan suunnalla. Mönttihän on vielä tietenkin niin pieni, että pääsee kohdussa sellaisiin asentoihin, että voikin olla aika hiljaista siellä suunnalla, mutta tästä pienestä järjen äänestä huolimatta olen aikas peloissani. Vähän voisi itsestään merkkiä antaa. Toiveissa on, että kun kirjoitan tämän ylös niin vatsassa alkaisi meuhkaaminen... Täytyy jäädä kuulolle ja toivoa parasta.

Hankintoja ja kuulumisia

Viiime viikon neuvolassa oikein päivittelimme yhteen ääneen miten hyvin olen voinut ja miten kaikki on mennyt niin kivasti. Ei olis kantsinu. Perjantaina tuli sellainen pieni kohtaus töissä. En tajunnut mitä se oli, pyörrytti ja hikoilutti ja selkään sattui menkkamaisesti ja vatsassa tuntui oudolta jne jne. Vatsassa Möntti kuitenkin oli koko ajan oikein tyytyväinen ja mylläsi, joten en osannut huolestua sen kummemmin. Kipuilua kesti kolme tuntia, ennenkuin panadolit alkoi vaikuttaa ja jouduin lähtemään pois töistä sen kipuilun takia.

Viikonloppu meni kuitenkin hyvin, lepäilin kyllä koko sen ajan, ja vasta maanantaina aloin miettimään asiaa tarkemmin ja tajusin netin avustuksella, että se minun kohtaus olikin ihan oikeita supistuksia. Jep. Soitin neuvolaan ja he olivat samaa mieltä kertomani perusteella. Tänään onkin sitten aikaistettu lääkärineuvola, jossa katsotaan tilannetta. Saikkukorttia väläyteltiin jo, ja tämän alkuviikon olen tehnyt kotoa töitä ja ottanut rauhallisesti. Aloin miettiä viime viikon olojani muutenkin, ja tajusin, että myös tiistaina minua supisteli illalla oikein kunnolla. Enkä silloinkaan tajunnut mistä on kyse. Hieman tunnen itseni tyhmäksi, mutta onneksi tänään pääsen jo lekurille ja katsotaan mitä on tapahtunut, toivottavasti ei mitään.

Nyt kun olen melkein puoli saikulla, niin on aikaa esimerkiksi blogille, joten vihdoinkin seuraa kuvia!

Tässä ensin hieman kirpparilöytöjä:

Ja sitten hullaannuin "hieman" alennusmyynneissä, joten mukaan lähti seuraavia:

Ja tietenkin ne kiesit:

Kuvat on otettu meidän suuren suuressa eteisessä, mutta johon, yllättävää kyllä, mahtuu kiesit! Laitoin lattialle suojaksi Ikeasta ostetun muovisen levyn, joka on tarkoitettu työtuolien alle, jotta lattia ei naarmuunnu. Meillä on kuitenkin ollut aina matto tuolin alla, joten levy on ollut turha. Laitoin sen eteiseen jo valmiiksi, eli näyttää siltä kuin aiotaan vaunuja säilyttää laminaatin päällä suoraan, mutta siinä onkin läpinäkyvä kalvo alla. Vaunut ei muuten enää muuta edes alakertaan pois tieltä, sillä mies katseli niitä eteisessä ja totesi, ettei niitä viedä siitä enää mihinkään. Meillä on nyt sitten vaunut käyttövalmiudessa jo 25. raskausviikolla. Ilmeisesti vaunut muistuttaa miestä tulevasta ja hän halusi pitää ne lähellä. Aika suloista.

Neuvola vol 3

Neuvolassa käyty ja kaikki hyvin. Tämä oli nyt sitten se kolmas käynti ja viikot 23+1. Kolmen viikon päästä on lääkärineuvola ja siitä neljän viikon päästä (30+2) on sitten seuraava. Todella huojentavaa, että jo kolmen viikon päästä pääsee seuraavaan neuvolaan, ja sitten taas menee vain muutama viikko seuraavaan. Ja sitten ollaankin jo viikoilla 30 jotain, jonka jälkeen on kahden viikon välein neuvolat.

Tässä tietoja neuvolasta:
Paino +596g/vko (ja jouluna tuli todellakin syötyä, onneks edellisellä kerralla +13g/vko)
Verenpaineet 121/72
B-Hb 112 (ja rautaa täytyy alkaa syömään nyt sitten samantien)

Onneksi oli oma täti paikalla eikä mikään sijainen, hieman erilainen käynti oli nimittäin kyseessä kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa käynti kesti 45 minuuttia, ja kun se sijainen oli siellä, niin koko homma kesti 15 minuuttia. Eli hieman ehkä eri tavalla käytiin asioita läpi. Mieskin pääsi ekaa kertaa nyt mukaan ja hän oli todella todella tyytyväinen kun vihdoinkin aikataulut natsasi. Kolmen viikon päästä on lääkärineuvola, ja kätilö sanoi että yleensä siinä vielä ultrataankin, joten mies tulee sitten siihenkin mukaan.

Painoa oli tullut reippaasti lisää. Itse olin asiasta kauhuissani, mutta terkka puolestaan tosi tyytyväinen. Luulen kyllä että painonnousu hieman tästä tasaantuu, kun on päästy arjen ja arkiruokien pariin. Joulusuklaatkin on syöty, joten nyt loppui myös karkinsyöntikin arkipäivien osalta, viikonloppuna saa hieman herkutellakin.

Eilen sain jo kameran esille, ja otin kuvia hieman vaunuista ja joistakin vauvahankinnoista. Nyt vaan täytyisi jaksaa laittaa ne koneelle ja sitten tuon tänne hieman kuviakin. Masukuva otettiin myös 23 raskausviikkojen kunniaksi, mutta mielestäni muutosta viikkoon 21 ei ollut tapahtunut juurikaan. Katsotaan jos sellaisenkin saisin tänne vielä jossakin vaiheessa.

lltapäivällä vuorossa kidutusta hieronnan muodossa, eli perinteinen hieroja-käynti odottaa taas. Viimeksi huusin siellä ääneen kirosanoja, ja hieroja vaan naureskeli, että harvoin saa niin hyvää palautetta työstään. Ihan koko aikaa en kyllä huutanut, mutta jotkut kohdat oli kyllä tosi tosi kipeitä, ja hieman niitä ärräpäitäkin silloin lenteli. Katsotaan miten kaunista kieltä tänään tulee käytettyä. Hieronta on ollut yks parhaita etuja työnantajallani, eli Kela-korvauksen jälkeen jäävästä osuudesta työnantaja korvaa kuittia vastaan vielä 50%. Itselleni jää siis maksettavaksi vain 10e/45 minuutin hieronta. Ja sen kyllä kärsii maksaa, vaikka sitten siitä kidutuksesta.

Ja mihin ne joulunpyhät hävisi???

Puoliväli raskaudessa oli ja meni ja nyt viikot on jo 22 + 0. Olin oikein huolella sukuloimassa tänä vuonna ja se tarkoitti tällä kertaa myös tuskaisen pitkää nettipimentoa. Olin varmaankin 3 viikkoa ilman nettiä, ja sen täytyy olla joku ennätys omassa henkilökohtaisessa netin käyttöhistoriassani (sitten vuoden 1999)...

Aloitetaan kuulumisten kertominen kuitenkin sieltä ihan ekoista, jotka on jäänyt tänne kirjoittamatta. Meillä oli rakenneultra 22.12. ja sehän oli jo tutuksi tulleessa Keski-Suomen keskussairaalan Gravida -yksikössä. Ultraajaksi oli osunut sama nuori nainen kuin viime kerralla ja jälleennäkeminen oli oikein iloinen. Ultrassa kaikki oli hyvin, rakenteet oli kaikki kunnossa ja saimme tietoomme myös tulokkaan sukupuolen. Tosin ainahan ne ovat hieman epävarmoja, povaillaanpa sitten tyttöä tai poikaa. Sukupuolen olemme kertoneet isovanhemmille, ja he eivät saa salaisuutta nyt sitten paljastaa (varmasti rankkaa heillekin). Joulu meni kaikin puolin kivasti, varsinkin kun olimme saaneet niin mukavia uutisia rakenneultrasta. Gravidan aulassa itki meidän sinne tullessamme nainen, jonka mies lohdutteli häntä kovasti. He olivat varmaan toiseen ultraan menossa, ja kuulemaan sen toisen mielipiteen. Veti aika hiljaiseksi se tilanne ja helpotus oman lapsen tilanteesta oli melkoinen kun saimme kuulla että kaikki on hyvin.

Vauvan hyvinvoinnista varmaan kertoo sekin paljon, että potkuja satelee vaikka kuinka, ja olenkin naureskellut että voisin varmaan jo nyt aloittaa liikelaskennan kun potkuja tulee jo niin paljon. Ja luonnollisesti niitä tulee varsinkin silloin kun minä haluaisin esimerkiksi nukkua.

Hankintojakin on tullut tehtyä. Ensinnäkin huusin huutonetistä pinnasängyn (en ole varma olenko tästä jo kirjoittanut, mutta mainitsempa nyt kuitenkin mikäli on unohtunut). Kyseessä oli 40e ostos, hyväkuntoinen pinnasänky jossa laskettava laita ja kolmeen tasoon menevä pohja. Sanoisin että aika nappisuoritus kaikin puolin. Joululahjaksi saadun kameran lasken kanssa hankintojen piiriin, sillä masukuvia ei alkuraskaudesta saatu kun edellinen kamera oli rikki ja emme saaneet aikaiseksi uutta hankkia. Joulupukki korjasi tilanteen kuitenkin hienosti ja saimme kuvan 20+5 päivänä, vähän niin kuin puoliväliä juhlistaaksemme. Maha on kyllä iso, katsotaan jos saisin teille tänne joskus yhden kuvankin todisteeksi. Ettei vaan mene liioittelun piikkiin ;)

Äsken tein sitten sen isoimman ja kalleimman ostoksen mitä tulemme tekemään. Huusin huutonetistä vaunut. Kyseessä on Brion Happyt, erillisellä kantokopalla ja ratasosalla. Halusin kuitenkin erillisen kovan kantokopan, kun ajattelin että jos kesällä onkin tosi kuuma, niin se voisi olla kesävauvalle kaikista mieluisin. Hinnaksi tuli 300e, ehkä hivenen liikaa, mutta kun tiedän että Hapyssa kaikki kankaat on vesipestäviä ja irroitettavia niin ei tarvitse miettiä mitään homeongelmia jne, niin tulin siihen tulokseen että raaskin ne ostaa. JA värit oli ihan kivat JA voin ne hakea Tampereelta kun siellä tulee niin paljon käytyä, joten postikulujakaan ei tule. Isäntä on tosi tyytyväinen, sillä kun näytin hänelle erilaisia vaunuja lehdistä niin halusi nimenomaan Briot, joten luulen että tein huudon josta tulee kaikki pitämään, niin äiti, isä kuin tuleva muksukin.

Muuten en ole ostanut muuta kuin parit vaatteet kirpparilta, siihen se onkin sitten jäänyt. Mutta onhan tuossa jo, kun vaunut ja pinnasänky on jo olemassa. Nyt puuttuu enää: pinnasängyn patjat, vauvanvaatteille lipasto ja hoitotaso. Ja parit 56 senttiset vaatteet (jostakin syystä ostan koko ajan isompia kuin mitä pitäisi) sekä välikausihaalari sitten sairaalasta kotiutumista varten.

Että kaikenlaista sitä tässä pitäisi vielä ehtiä... Yritän laittaa kuvia vaunuista sitten kunhan saan ne meille kotia asti tuotua...

Puoliväli häämöttää

Aika on kulunut taas hurjaa vauhtia ja seuraavana viikonloppuna onkin jo puoliväli raskaudesta ohitettuna. Katselin tuossa hieman tuohon blogini sivustaan laitettuja päivämääriä, ja aika monet niistä on jo ohitettu. Seuraava olikin unirytmin kehittyminen 19.12.2010 alkaen, mikä on aika jännittävää. Eli tarkoittaako se sitä, että jatkossa voisi vetää jotain johtopäätöksiä vauvan liikkeiden perusteella siitä, miten hän tulee sitten keväällä pitämään meitä hereillä. Täytyypä hieman tutkia sitä asiaa. 

Muuten ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Kävin lastenvaatekirppiksellä, eli Jyväskylän Seppälässä sijaitsevalla Vekaratorilla, josta muutamia pieniä vaatteita taas tarttui matkaan. Huusin myös huutonetistä pinnasängyn, joka on ihan Ikean Leksvik, perussänky siis, josta saa pohjan kolmeen tasoon ja sängyn laidan irti. Olisin varmaan ostanut sen muutenkin, mutta sitten löytyi vielä huutonetistä hyvä yksilö ja edullisesti, niin mikäs siinä. Tällä viikolla saadaan siis pinnis kotiin. 

Olen alkanut nyt myös enemmän päästä kiinni tähän vaunujen maailmaan, ja tässä on mietinnässä olevia vaihtoehtoja:

Gesslein Future: Kokoontaitettuna pieni, ja vaihdettavat etupyörät tuovat paljon vaihtoehtoja.

Gesslein Swing: Superpienet kokoontaitettuna, eikä tartte irrottaa mitään, negatiivista se ettei ole mitään vaihtoehtoja renkaisiin, joten näppäryys kaupungissa arveluttaa.

Teutonia Spirit: Pienet kokoontaitettuna ja ovat kolmipyöräiset, mikä ainakin minua (miehestä en ole niin varma) kiehtoo todella paljon.

Vieläkin näistä mun suosikki on nuo Teutonia Spiritit, joten vaan tuo kolmipyöräisyys kiinnostaa. Ja vissiin toimii ihan hyvin lumellakin, jota näyttää nyt vuodesta riippumatta tulevan ihan urakalla. 

Mutta onhan tässä hetki vielä aikaa. Tämän päivän agendalla onkin enemmän nuo vauvavakuutusasiat, sillä menemme vierailemaan vakuutusyhtiöön, josta kyselemme hieman lisätietoja. Vakuutus on meille jokatapauksessa hankinnassa, niin paljon kehuja olen siitä kuullut, mutta nyt vain täytyy päättää että mille firmalle siirrytään.

Seuraava tilauksessa

Miehen ylipuhuminen yrityksen aloittamiseen oli pitkä ja piinaava prosessi. Siinä missä minulla selkeästi biologiset tosiasiat, eli lähinnä siirtyminen yli 25 -vuotiaiden joukkoon, toi vauvakuumeen päälle, miehelle tällaista vauvakuumeen puhkeamista ei tapahtunut. Parisen vuotta huokailin ja haaveilin ja huokailin anovasti hieman lisää. Viime syksynä vauvakuume sai jo aivan valtavat mittasuhteet, sillä pienten lasten näkeminen sai minut itkun partaalle joka hetki. Mies oli lupaillut, että jos sitten kesällä tai syksyllä 2010 aloitetaan yrittämään, mutta juuri tuttavaperheen vauvauutiset saivat miehen mielen kääntymään. Hän vain viime keväänä ilmoitti, että ihan samahan se nyt on milloin sitä aloitetaan, eli aloitetaan saman tien.  Yllätys oli suuri ja iloinen totta kai. 

Samalla kuitenkin huomasin sen, että miten eri tavalla olimme  valmistautuneet. Minun aikani oli mennyt vain ja ainoastaan miehen suostutteluun, eikä aikaa omaan valmistautumiseen ollut jäänyt. Mieheni taas oli käynyt koko lapsen elinkaaren mielessään läpi, valmistautunut vauvavaiheesta lapsen kotoalähtöön. Kun yritys sitten alkoi, niin oli minun vuoroni mennä paniikkiin, kun oma valmistautuminen oli jäänyt ihan puolitiehen. 

Nyt odotusvaiheessa huomaan miten erilailla olemme myös nyt suhtautuneet raskauteen. Minulla tämä on ollut täynnä pieniä ja lyhyitä steppejä, kuin osatavoitteita, joihin olen voinut suhtautua jokaiseen erikseen. Ensin tuli vauvakuumeiluvaihe, sen jälkeen tjottailu, ja sen jälkeen yritys. Tämän jälkeen tuli positiivinen raskaustesti, jolloin aloin jännittämään jo seuraavaa ja sitä seuraavaa steppiä. Ensin varhaisraskauden ultraa, sitten nt-ultraa, ja nyt viimeisimpänä rakenneultraa.  Rakenneultran jälkeen ei vaan olekaan enää mitään steppejä mitä varsinaisesti odottaa, sillä seuraavan kerran vauvan näkee vasta minun masun ulkopuolella. 

Mieheni on taas koko ajan tuntunut orientoituneen jo ensi kevääseen ja vauvan ulostuloon. Pitkäjänteistä ja järkevää: kyllä. Tosi ärsyttävää minunlaisen hermoilijan mielestä: kyllä.

Viime viikonloppuna tajusin lisää siitä, miten eri tavalla olemmekaan valmistautuneet. Kuuntelin korvat höröllä miehen keskustelua ystävänsä kanssa, jossa puhuttiin kahden vuoden päästä koittavista asioista. Mies totesi siinä, että "sittenhän vaimo on joko toisen kanssa jo kotona tai sitten viimeisillään..."  MITÄ MITÄ MITÄ??? Ollaan joskus parisen vuotta sitten mielestäni käyty keskustelu kuvitteellisista lapsistamme, että montako niitä tulisi ja minkälainen olisi hyvä väli lasten syntymissä (mikäli kaikki menee kuin oppikirjoissa). Muistaakseni silloin puhuttiin jostain 3 vuodesta, tai ainakin näin minä olin ajatellut. 

Näköjään vauvakuumeilun erot jatkuvat myös tässä. Siinä missä minä olen valmistautumassa taas seuraavaan vaiheeseen, eli tähän esikoiseemme, niin mieheni on ilmeisestikin henkisesti käynyt koko prosessin mielessään läpi, eli hänellä on selkeä kuva myös seuraavien lapsien maailmaantulosta. Ehkä eniten minua hämmentää se, että yleensä tällaiset pitkän matkan suunnitelmat on meidän parisuhteessa olleet ehdottomasti minun repertuaaria, ja ei todellakaan mieheni. Mieheni ei ole oikein tuntunut missään asiassa tätä ennen olleen pitkäjänteinen, mutta  hienoa tietenkin, että näin tärkeässä asiassa pesunkestävän humanistin sisältä löytyy pienen pieni insinööri, joka harkitsee ja miettii tarkoin ratkaisunsa.

Summa summarum on se, että minä yritän henkisesti selvitä yli kuulemastani miehen kommentista ja alan ymmärtämään lopullisestikin sen, miten eri tavalla me suhtaudumme odottamiseen ja kuinka pitkäjänteisesti mieheni asioita suunnittelee. Ehkä sitä ollaan parin vuoden päästä seuraavan kerran raskaana, tai sitten ei, joka tapauksessa minä aion keskittyä nyt tähän esikoiseen ja suostun keskustelemaan jatko-osista seuraavan kerran jouluna 2011, oli suunnitelmat miten hyvin laadittuja tahansa.

Ruokaa, ruokaa, mulle tänne heti kaikki

Muutama viikko sitten kirjoittelin tänne, miten jännä on ollut nyt kun ei ole tehnyt mieli ruokaa mitenkään erityisen paljon enemmän, tai että kun ei ole ollut mitään "superhypertartteeruokaaheti" olotiloja. No nyt on ollut. Parina päivänä olen ollut ihan pyörtymäisilläni ja kroppa on huutanut ruokaa niin paljon, että olen alkanut äksyilemään. Eli jotakin muutosta on sitten tapahtunut. Ei kai se mikään ihme ole, että olen alkanut kokemaan nälkää, kun viikkoja on jo 17+3 ja puoli väli koittaa ihan pian.

Minulle kerrottiin etukäteen kuinka tuskaisen pitkältä odotus tulee tuntumaan. Ainakin tällä hetkellä olen vielä aivan eri mieltä asiasta. Alkuviikkoina alku tuntui matelevan, sillä silloin keskityin niin täysillä siihen 12 viikon rajapyykin ylittämiseen, että jokainen päiväkin tuntui matelevan eteenpäin. Mutta sen jälkeen on aika melkein kuin lentänyt ja tuntuu aivan uskomattomalta, että puoliväli on täällä ihan pian. Sen jälkeen vielä koittaa joulunpyhät, lomailua ja tammikuun puoliväli näin ollen koittaa luultavasti sekin jo aivan liian pian. Ja silloin ollaankin jo 25+ viikoilla. Hurjaa. Eli odottelen sitä hetkeä kun aika alkaa matelemaan, sillä tällä hetkellä ainakin se tuntuu kiitävän hiukan liian nopeaa.

Lähipäivinä olen lähinnä kuullostellut vauvan liikkeitä, kun neuvolasta haluttiin tietää joko tunnen ne. Toissailtana kun menin nukkumaan tunsin alavatsalla todella paljon kuplintaa, ihan sarjana, ja olen aika varma että ne oli nyt niitä liikkeitä. Joitakin muitakin yksittäisiä tapahtumia on ollut. Huomaan yllättäen jossakin tilanteessa, että tunnen alavatsalla kuin ison saippuakuplan nopeasti poksahtavan, ja kun ne on niin poikkeavia, että kesken puheenkin ne huomaa, niin kuvittelisin niiden olevan hieman suurempia monotuksia.

Rakenneultra on tulossa kolmen viikon päästä, ja sitä tietenkin tässä odotellaan kuumeisesti. Itse haluaisin kovasti tietää sukupuolen, mutta mies ei niinkään. Katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Eniten haluaisin tiedon siksi, että tietäisin miten orientoitua. Suvussa on vaan tyttöjä, joten niiden kanssa tiedän miten toimia, mutta entäpä jos se onkin poika? Eli lähinnä tästä syystä haluaisin tietää. Toisaalta olisi kiva tietää myös mitä tehdä sille peräkärrilliselle vaaleanpunaisia vauvanvaatteita, mitä suvusta on tulossa. Ja olisihan se kiva ostaa jotain tietynväristäkin vaatetta, enkä nyt puhu vaaleansinisistä tai - punaisista, mutta jotakin siihen vauvan tulevaan sukupuoleen viittaavaa.

Tänään on vuorossa vierailu perheeseen, jossa on parin kuukauden ikäinen vauva. Hieman pelottaa, sillä nyt kun kaikki tietävät minunkin olevan raskaana, niin luulen että joudun ottamaan vauvan syliin. Ja sanon todellakin että joudun, pakon uhalla. Totuus on kuitenkin se, että olen aina pitänyt pieniä vauvoja lähinnä pelottavina, en millään muotoa söpöinä. Minua pelottaa että mokaan jotakin tai "vauva särkyy syliin". Eli tosi realistisia pelkoja, mutta ei voi mitään. Luulen vaan, että nyt oletetaan kun olen raskaana, että jotkut Superäiti -vaistot on heränneet ja siitä vaan ihan luontevasti suhtaudun vauvaan ja osaan käsitellä sitä. Toivoa siihen suuntaan ei kyllä ole, luulen että vaistot herää sitten pikkuhiljaa laitokselta lähdettäessä. Isommat lapset, vuodesta eteenpäin herättävät minussa kyllä paljonkin äidillisiä tunteita, mutta kun vauvat on niin pieniä niin ne aiheuttaa vielä vain ahdistusta... Mutta kyllä sekin muuttuu vielä, onhan tässä aikaa orientoitua.