Ei tepsinyt mökkireissut eikä mitkään muutkaan tämän viikon ulkoilut, siivoamiset eikä saunomiset, sillä edelleen täällä ollaan samassa jamassa. Ei ole auttanut myöskään kuninkaallisten häiden seuraaminen (joka osoittautui puuduttavammaksi hommaksi kuin mitä olisin ajatellut). Eli täällä sitä vaan odotellaan ja odotellaan, josko jotain tapahtuisi. Olen tällä viikolla keskittynyt kodin siistinä pitämiseen (=mieli rento, kun milloin vain voi lähteä) ja toisaalta siivous tuo kivaa fyysistä tekemistä itselle. Tämän lisäksi olen leiponut, leiponut ja leiponut ja käynyt hoitamassa asioita kaupungilla tai sitten vaan käynyt kaupungilla esimerkiksi jädellä. Olo on ollut ihan hyvä, mutta edes kaupungille tehdyt kävelyreissut eivät ole aiheuttaneet supistuksen supistusta, mikä on ollut todella raivostuttavaa huomata.
Olen miettinyt viime viikon supistuksia, ja osittain ne taisi johtua siitä kun kävin hierojalla. Hierojalla käynti osui viime viikon tiistaihin, ja sitten keskiviikkona ja torstaina olikin supistuksia. Ihan kuin kroppa olisi rentoutunut sen verran siellä hierojalla, että supistukset alkoi. Ennen laskettua aikaa minulla ei ole hierojalle aikaa varattuna, joten en pääse tätä teoriaa kyllä enää testaamaan.
Laskettuun aikaa on hurjan vähän aikaa enää jäljellä, enää 9 päivää, eli nyt mennään viikoilla 38+5. Toisaalta päivät tuntuu kuluvan ihan hurjan hitaasti, mutta kun niitä on jäljellä enää niin vähän, niin tuntuu että yhdenkin päivän ohittaminen on tosi iso juttu. Neuvolassa käydään nyt joka viikko, ja mitään hälyyttävää ei siellä ole tullut vastaan. Paino nousee ja turvotusta tulee lisää, siinä varmaankin ne olennaisimmat kuulumiset neuvolarintamalta. Närästystä on tosi paljon, ja en yhtään enää jaksaisi kantaa tätä mahaa. Yöllä kyljen kääntäminen aiheuttaa tuskaa, ja ihan pian ollaan siinä, että tarvitsen siihen miehen apua.
Henkisesti olen rauhallisin mielin ja vain odotan. Mitenkään erityisesti ei pelota, sitä normaalia "toivottavasti kaikki menee hyvin ja lapsi on terve" -pelkoa lukuunottamatta. Se on taustalla koko ajan, kuten odottaa saattaa. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen voin jo pikku hiljaa sanoa, että alan olla valmis myös henkisesti tulevaan muutokseen. Äitiyslomalla on ehtinyt miettiä paljon sitä, miten elämä muuttuu ja miten siihen muutokseen sopeutuu. Äitiyslomalla onkin ollut minulle kyllä paljon merkitystä, elämä on rauhoittunut jo valmiiksi ja on päässyt todellakin lataamaan akkujaan tulevaa varten.
Mutta nyt sais jo loppua. Josko se olis se 1.5? Se olis ihan kiva päivä ja aina olis sopivasti isommat pippalot synttäriaikaan... Se olis hyvä, eli tähdätään siihen. Juu, no niin, nyt se on päätetty, 1.5. meillä synnytetään... ; )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti