Puoliväli häämöttää

Aika on kulunut taas hurjaa vauhtia ja seuraavana viikonloppuna onkin jo puoliväli raskaudesta ohitettuna. Katselin tuossa hieman tuohon blogini sivustaan laitettuja päivämääriä, ja aika monet niistä on jo ohitettu. Seuraava olikin unirytmin kehittyminen 19.12.2010 alkaen, mikä on aika jännittävää. Eli tarkoittaako se sitä, että jatkossa voisi vetää jotain johtopäätöksiä vauvan liikkeiden perusteella siitä, miten hän tulee sitten keväällä pitämään meitä hereillä. Täytyypä hieman tutkia sitä asiaa. 

Muuten ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Kävin lastenvaatekirppiksellä, eli Jyväskylän Seppälässä sijaitsevalla Vekaratorilla, josta muutamia pieniä vaatteita taas tarttui matkaan. Huusin myös huutonetistä pinnasängyn, joka on ihan Ikean Leksvik, perussänky siis, josta saa pohjan kolmeen tasoon ja sängyn laidan irti. Olisin varmaan ostanut sen muutenkin, mutta sitten löytyi vielä huutonetistä hyvä yksilö ja edullisesti, niin mikäs siinä. Tällä viikolla saadaan siis pinnis kotiin. 

Olen alkanut nyt myös enemmän päästä kiinni tähän vaunujen maailmaan, ja tässä on mietinnässä olevia vaihtoehtoja:

Gesslein Future: Kokoontaitettuna pieni, ja vaihdettavat etupyörät tuovat paljon vaihtoehtoja.

Gesslein Swing: Superpienet kokoontaitettuna, eikä tartte irrottaa mitään, negatiivista se ettei ole mitään vaihtoehtoja renkaisiin, joten näppäryys kaupungissa arveluttaa.

Teutonia Spirit: Pienet kokoontaitettuna ja ovat kolmipyöräiset, mikä ainakin minua (miehestä en ole niin varma) kiehtoo todella paljon.

Vieläkin näistä mun suosikki on nuo Teutonia Spiritit, joten vaan tuo kolmipyöräisyys kiinnostaa. Ja vissiin toimii ihan hyvin lumellakin, jota näyttää nyt vuodesta riippumatta tulevan ihan urakalla. 

Mutta onhan tässä hetki vielä aikaa. Tämän päivän agendalla onkin enemmän nuo vauvavakuutusasiat, sillä menemme vierailemaan vakuutusyhtiöön, josta kyselemme hieman lisätietoja. Vakuutus on meille jokatapauksessa hankinnassa, niin paljon kehuja olen siitä kuullut, mutta nyt vain täytyy päättää että mille firmalle siirrytään.

Seuraava tilauksessa

Miehen ylipuhuminen yrityksen aloittamiseen oli pitkä ja piinaava prosessi. Siinä missä minulla selkeästi biologiset tosiasiat, eli lähinnä siirtyminen yli 25 -vuotiaiden joukkoon, toi vauvakuumeen päälle, miehelle tällaista vauvakuumeen puhkeamista ei tapahtunut. Parisen vuotta huokailin ja haaveilin ja huokailin anovasti hieman lisää. Viime syksynä vauvakuume sai jo aivan valtavat mittasuhteet, sillä pienten lasten näkeminen sai minut itkun partaalle joka hetki. Mies oli lupaillut, että jos sitten kesällä tai syksyllä 2010 aloitetaan yrittämään, mutta juuri tuttavaperheen vauvauutiset saivat miehen mielen kääntymään. Hän vain viime keväänä ilmoitti, että ihan samahan se nyt on milloin sitä aloitetaan, eli aloitetaan saman tien.  Yllätys oli suuri ja iloinen totta kai. 

Samalla kuitenkin huomasin sen, että miten eri tavalla olimme  valmistautuneet. Minun aikani oli mennyt vain ja ainoastaan miehen suostutteluun, eikä aikaa omaan valmistautumiseen ollut jäänyt. Mieheni taas oli käynyt koko lapsen elinkaaren mielessään läpi, valmistautunut vauvavaiheesta lapsen kotoalähtöön. Kun yritys sitten alkoi, niin oli minun vuoroni mennä paniikkiin, kun oma valmistautuminen oli jäänyt ihan puolitiehen. 

Nyt odotusvaiheessa huomaan miten erilailla olemme myös nyt suhtautuneet raskauteen. Minulla tämä on ollut täynnä pieniä ja lyhyitä steppejä, kuin osatavoitteita, joihin olen voinut suhtautua jokaiseen erikseen. Ensin tuli vauvakuumeiluvaihe, sen jälkeen tjottailu, ja sen jälkeen yritys. Tämän jälkeen tuli positiivinen raskaustesti, jolloin aloin jännittämään jo seuraavaa ja sitä seuraavaa steppiä. Ensin varhaisraskauden ultraa, sitten nt-ultraa, ja nyt viimeisimpänä rakenneultraa.  Rakenneultran jälkeen ei vaan olekaan enää mitään steppejä mitä varsinaisesti odottaa, sillä seuraavan kerran vauvan näkee vasta minun masun ulkopuolella. 

Mieheni on taas koko ajan tuntunut orientoituneen jo ensi kevääseen ja vauvan ulostuloon. Pitkäjänteistä ja järkevää: kyllä. Tosi ärsyttävää minunlaisen hermoilijan mielestä: kyllä.

Viime viikonloppuna tajusin lisää siitä, miten eri tavalla olemmekaan valmistautuneet. Kuuntelin korvat höröllä miehen keskustelua ystävänsä kanssa, jossa puhuttiin kahden vuoden päästä koittavista asioista. Mies totesi siinä, että "sittenhän vaimo on joko toisen kanssa jo kotona tai sitten viimeisillään..."  MITÄ MITÄ MITÄ??? Ollaan joskus parisen vuotta sitten mielestäni käyty keskustelu kuvitteellisista lapsistamme, että montako niitä tulisi ja minkälainen olisi hyvä väli lasten syntymissä (mikäli kaikki menee kuin oppikirjoissa). Muistaakseni silloin puhuttiin jostain 3 vuodesta, tai ainakin näin minä olin ajatellut. 

Näköjään vauvakuumeilun erot jatkuvat myös tässä. Siinä missä minä olen valmistautumassa taas seuraavaan vaiheeseen, eli tähän esikoiseemme, niin mieheni on ilmeisestikin henkisesti käynyt koko prosessin mielessään läpi, eli hänellä on selkeä kuva myös seuraavien lapsien maailmaantulosta. Ehkä eniten minua hämmentää se, että yleensä tällaiset pitkän matkan suunnitelmat on meidän parisuhteessa olleet ehdottomasti minun repertuaaria, ja ei todellakaan mieheni. Mieheni ei ole oikein tuntunut missään asiassa tätä ennen olleen pitkäjänteinen, mutta  hienoa tietenkin, että näin tärkeässä asiassa pesunkestävän humanistin sisältä löytyy pienen pieni insinööri, joka harkitsee ja miettii tarkoin ratkaisunsa.

Summa summarum on se, että minä yritän henkisesti selvitä yli kuulemastani miehen kommentista ja alan ymmärtämään lopullisestikin sen, miten eri tavalla me suhtaudumme odottamiseen ja kuinka pitkäjänteisesti mieheni asioita suunnittelee. Ehkä sitä ollaan parin vuoden päästä seuraavan kerran raskaana, tai sitten ei, joka tapauksessa minä aion keskittyä nyt tähän esikoiseen ja suostun keskustelemaan jatko-osista seuraavan kerran jouluna 2011, oli suunnitelmat miten hyvin laadittuja tahansa.

Ruokaa, ruokaa, mulle tänne heti kaikki

Muutama viikko sitten kirjoittelin tänne, miten jännä on ollut nyt kun ei ole tehnyt mieli ruokaa mitenkään erityisen paljon enemmän, tai että kun ei ole ollut mitään "superhypertartteeruokaaheti" olotiloja. No nyt on ollut. Parina päivänä olen ollut ihan pyörtymäisilläni ja kroppa on huutanut ruokaa niin paljon, että olen alkanut äksyilemään. Eli jotakin muutosta on sitten tapahtunut. Ei kai se mikään ihme ole, että olen alkanut kokemaan nälkää, kun viikkoja on jo 17+3 ja puoli väli koittaa ihan pian.

Minulle kerrottiin etukäteen kuinka tuskaisen pitkältä odotus tulee tuntumaan. Ainakin tällä hetkellä olen vielä aivan eri mieltä asiasta. Alkuviikkoina alku tuntui matelevan, sillä silloin keskityin niin täysillä siihen 12 viikon rajapyykin ylittämiseen, että jokainen päiväkin tuntui matelevan eteenpäin. Mutta sen jälkeen on aika melkein kuin lentänyt ja tuntuu aivan uskomattomalta, että puoliväli on täällä ihan pian. Sen jälkeen vielä koittaa joulunpyhät, lomailua ja tammikuun puoliväli näin ollen koittaa luultavasti sekin jo aivan liian pian. Ja silloin ollaankin jo 25+ viikoilla. Hurjaa. Eli odottelen sitä hetkeä kun aika alkaa matelemaan, sillä tällä hetkellä ainakin se tuntuu kiitävän hiukan liian nopeaa.

Lähipäivinä olen lähinnä kuullostellut vauvan liikkeitä, kun neuvolasta haluttiin tietää joko tunnen ne. Toissailtana kun menin nukkumaan tunsin alavatsalla todella paljon kuplintaa, ihan sarjana, ja olen aika varma että ne oli nyt niitä liikkeitä. Joitakin muitakin yksittäisiä tapahtumia on ollut. Huomaan yllättäen jossakin tilanteessa, että tunnen alavatsalla kuin ison saippuakuplan nopeasti poksahtavan, ja kun ne on niin poikkeavia, että kesken puheenkin ne huomaa, niin kuvittelisin niiden olevan hieman suurempia monotuksia.

Rakenneultra on tulossa kolmen viikon päästä, ja sitä tietenkin tässä odotellaan kuumeisesti. Itse haluaisin kovasti tietää sukupuolen, mutta mies ei niinkään. Katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Eniten haluaisin tiedon siksi, että tietäisin miten orientoitua. Suvussa on vaan tyttöjä, joten niiden kanssa tiedän miten toimia, mutta entäpä jos se onkin poika? Eli lähinnä tästä syystä haluaisin tietää. Toisaalta olisi kiva tietää myös mitä tehdä sille peräkärrilliselle vaaleanpunaisia vauvanvaatteita, mitä suvusta on tulossa. Ja olisihan se kiva ostaa jotain tietynväristäkin vaatetta, enkä nyt puhu vaaleansinisistä tai - punaisista, mutta jotakin siihen vauvan tulevaan sukupuoleen viittaavaa.

Tänään on vuorossa vierailu perheeseen, jossa on parin kuukauden ikäinen vauva. Hieman pelottaa, sillä nyt kun kaikki tietävät minunkin olevan raskaana, niin luulen että joudun ottamaan vauvan syliin. Ja sanon todellakin että joudun, pakon uhalla. Totuus on kuitenkin se, että olen aina pitänyt pieniä vauvoja lähinnä pelottavina, en millään muotoa söpöinä. Minua pelottaa että mokaan jotakin tai "vauva särkyy syliin". Eli tosi realistisia pelkoja, mutta ei voi mitään. Luulen vaan, että nyt oletetaan kun olen raskaana, että jotkut Superäiti -vaistot on heränneet ja siitä vaan ihan luontevasti suhtaudun vauvaan ja osaan käsitellä sitä. Toivoa siihen suuntaan ei kyllä ole, luulen että vaistot herää sitten pikkuhiljaa laitokselta lähdettäessä. Isommat lapset, vuodesta eteenpäin herättävät minussa kyllä paljonkin äidillisiä tunteita, mutta kun vauvat on niin pieniä niin ne aiheuttaa vielä vain ahdistusta... Mutta kyllä sekin muuttuu vielä, onhan tässä aikaa orientoitua.

16 + 4

Miten nämä viikot voi mennäkin näin lujaa? Aivan käsittämätöntä. Ihan kuin vasta äsken oltaisiin oltu siinä "uskaltaako kertoa vai eikö vieläkään" -tilanteessa ja nyt viikonloppuna pärähtää jo 17 viikkoa täyteen. Aivan uskomatonta.

Välissä on tapahtunut yksi totaalisen turha neuvolakäynti, jossa vastassa oli sijainen, jota ei kiinnostanut kyllä yhtään mitä minulle kuuluu, halusi vaan merkinnät seurantaa varten ja minut pihalle mahdollisimman pian. Aivan turha reissu. Mutta jotakin hyvää siitä kuitenkin seurasi, eli paino katsottiin siellä ja se oli kahdeksassa viikossa noussut + 100g!!! Jee! Aivan käsittämätöntä miten vähän se on noussut, vaikka olen syönyt mielestäni todella paljon. Ja tähän täytyy kyllä lisätä, että ekassa punnituksessa ei ollut kengät jalassa, mutta tässä toisessa oli, joten paino olis oikeesti tippunut vähän jos olisin jaksanut kengät riisua.

Toinen hieman ikävämpi asia oli hemoglobiinin tippuminen. Ekassa neuvolassa 143 ja tässä toisessa 114. Että väsymys ja hengästyminen menee varmaan osittain tämän piikkiin. Ruokavaliolla yritän tätä korjata, eli maito pois silloin kun syön lihaa, ja pinaattia ja persiljaa enemmän mukaan ruokavalioon. Katsotaan miten tämän kanssa käy.

Selkäkivut ja varsinkin nuo liitoskivut hellittivät muutaman päivän jälkeen ja viikonlopun jälkeen varsinkin olo on ollut siltä osin aika normaali. Toivottavasti pysyvätkin poissa pitkään, ei tarttisi tulla takaisin vasta kuin pitkällä seuraavan vuoden puolella. Tähän tietysti auttaa myös hieroja, joka näki jo jotain parannusta selässä tapahtuneen, olossakin se ehkä jo hieman tuntuu.

Tänään sain myös ensimmäisen vauvoihin liittyvän tavaran. Työkaverin kaveri luopui omasta kantoliinastaan ja minä sain sen. Tuossa se nyt odottelee kotiin pääsyä, jolloin minä aion testata sen käyttöä, ehkäpä käsipainolla, jonka käärin pyyhkeeseen. Tänä iltana ei siis tule olemaan tylsää, kun opettelen erilaisia sidontoja. Onneksi minulla ei ole mitään pieniä eläimiä, joita voisi retuuttaa, sillä eräs ystäväni paljasti kerran testanneensa kantoliinan käyttöä kissallaan, joka nautti kuulemma suunnattomasti kokemuksesta. Uskoo ken tahtoo.

Au Au

Kivut ovat löytäneet tiensä tänne ja en ole ollenkaan onnellinen tästä tilanteesta. Kyseessä on siis liitoskivut, jotka alkoivat sunnuntaina. Kävely = kipua, istuminen = kipua, nukkuminen = kipua. Eli aikalailla kaikissa mahdollisissa asennoissa voi kipuilla, onneksi tänään vähemmän kuin eilen. Eilen sätkin pitkin päivää kun vihlova kipu yllätti koko ajan. Paikka vaihtelee, eli välillä häpyluun ja vasemman jalan välissä ja sitten taas toisella puolella, kunnes siirtyy taas häntäluun tienoille. Jotenkin olin varautunut, että keväällä voisi kipua jo ollakin, mutta en oikein uskonut, että jo viikoilla 15+3...

Liitoskipuja on kuvailtu netissä monella tavalla, mutta itse tunnistin ne liitoskivuiksi siitä, että nyt todellakin tuntuu siltä kuin joku halkeaa luissa tai joissain sen kaltaisessa kudoksessa. Ei ollenkaan samanlaista kipua kuin lihaskipu tai alkuraskauden kohdun kasvukivut. Tämä on pistävämpää ja sellaista nopeaa ja vihlovaa. Keskustelupalstojen luotettavan tiedon mukaan alkaa puolen välin paikkeilla ja yleensä kestää loppuun asti. Kivusta pääsee synnyttämällä. Great.

Ja sitten mä olen aina ihmetellyt sitä ankkamaista vaappumista mitä odottavat naiset harrastaa. En ihmettele enää, tuntuu ettei kroppa enää taivu tavalliseen kävelyyn, joten olen alkanut vaappua. Jo nyt! Minä luulin, että olisin saanut olla rauhassa jonnekin viikoille 3o + asti, mutta toisin näyttää käyvän. Elelen kuitenkin sellaisessa todellisuudessa vielä, jossa nämä kivut ovat täällä vain hetken, ja sitten tulevat vasta ensi keväänä takaisin.

Näistä kivuista ajattelin huomenna mainita ensinnäkin hieroja-fysioterapeutilleni ja sitten tietenkin huomisessa neuvolassa! Ihanaa kun pääsen ensin oikein kunnolla hoidettavaksi ja sitten valittamaan hieman kivuista jne neuvolaan. Kaikesta löytyy tietenkin se mutta, ja tässä neuvolan tapauksessa varjopuolena on neuvola = punnitus, eli huomenna totuus selviää painonnoususta. Onneksi ei tarvitse vielä tänään sitä surra, sillä jotenkin kuvittelisin, että uutiset tulevat olemaan painon osalta katastrofaalisia...

Touch This and Die!

Mikähän siinä on, että raskaana olevasta naisesta tulee jollakin mystisellä tavalla yleistä omaisuutta noin niinkun ruumiinsa puolesta siinä vaiheessa kun vatsa alkaa näkyä. Tätä pohdintaa olen nyt käynyt muutamia päiviä, ja tämän kirvoitti työkaveri, joka ajatteli minun vatsan taputteluni olevan hyvä juttu. Vaikkakin työkaveri tarkoitti varmasti aivan superhyperhyvää eleellään, niin hän todellisuudessa aiheutta vain suunnatonta hämmennystä. En oikein tiedä miten päin olisin tilanteessa ollut.

Olenkin miettinyt erilaisten printtipaitojen tekoa, jotka ohjaisivat ihmisiä olemaan koskettamatta vatsaani. Tähän mennessä olen päässyt ajatuksissani vain sellaiseen paitaan, jossa lukisi "Touch this and die!" tai jotakin muuta yhtä herttaista. Olisko kenelläkään ehdotuksia? Tällaisia voisin oikeasti tehdä joululahjaksi kaikille raskaana oleville ystävilleni, jotka ovat kohdanneet saman ongelman...

Muuten vatsankasvattelu on jatkunut omissa uomissaan. 14+ 4 on nyt tällä hetkellä mittarissa, ja vatsa on taas mielestäni kasvanut. Omat vaatteet, topit jne, rullautuvat jo kivasti ylös, ja jotkut pienimmät hyppäävät jo mahan päälle suoraan. Eli joitakin vaateostoksiakin on joutunut tekemään. Lähinnä olen ostanut vain pitemmän mallisia paitoja ja muuta sellaista kivaa. Mitään en ole vielä pienokaiselle ostanut, vaikka kovasti himottaisikin jonkun pienen jutun ostaminen, jota voisi sitten itkeskellen hypistellä iltaisin.

Lastenvaunuasiaa olen myös pohtinut ja olen alkanut selvittää kaikenlaisia eri vaihtoehtoja. Hieman mietityttää se kun lapsi syntyy keväällä, eli on kesän aikaa aikas pieni, jolloin varmaankin paras olisi kova koppa, jotta nukkumisesta tulisi kaikista vähiten tukalaa... Mutta sitten taas voisi vetää sen johtopäätöksen, että kun kylmät kelit tulee loka-marraskuussa, niin vauva on jo aika iso, ja jos on kova koppa, niin ei välttis mahdu sinne enää. Eli pitäis olla varmaan jotkut vanhat ja tilavat parvekevaunut..? Joka tapauksessa asioita joita valinnassa pitäisi ottaa huomioon on; tosi pieni auto, halu kävellä mahdollisimman paljon vaunujen kanssa, tosi pieni hissi ja miehen ja minun pituusero (158 ja 185)... Silmää miellyttää kovasti Teutonian Spirit ja Brion Sing... Kivoimmilta näyttää minun silmään kolmipyöräiset mallit, jotenkin näyttää musta sirommilta kuin tavalliset nelipyöräiset. Eri asia varmaan tietysti se, että miltä ne sitten siellä kaupassa näyttää ja tuntuu. Mutta millonkahan sitä ehtisi sellaiseen kauppaan missä olisi niitä vaunuja riveissä... Toivottavasti pian.

Tuunaa itsesi kuntoon -viikot alkavat

Nyt kun ensimmäisen kolmanneksen koomasta on selvitty niin minulla tuntuu olevan vihdoinkin energiaa omasta itsestä huolehtimiseen. Nyt sen pystyy jo tunnustamaan, että ensimmäiset viikot on kyllä kuluneet ihan nukkuen, ja väsymys, jonka kuvittelin johtuvan syksyn tulosta ja kaamoksesta ja vaikka mistä muusta, onkin johtunut ihan tästä alkuraskaudesta.

Mitäs sitten olen päättänyt tehdä:
1) varasin ajan hammaslääkärille, sillä hampaat on hyvä huollattaa kuntoon ennen vauvan tuloa
2) kävin työterveyslääkärillä, ja sain kahdeksan hoitokerran lähetteen fysioterapiaan (= hieronta minun tapauksessani) jotta selkäni pysyisi edes jonkinmoisessa kunnossa
3) menen ensimmäistä kertaa tänään odottavien kuntojumppaan, jota tästä lähtien kutsun täällä valasjumpaksi

Siinä olisi nyt sitten se mitä tähän ensi alkuun voisi itsellensä tehdä, jotta kroppa pysyisi kunnossa. Ja eiku hommiin!