Au Au

Kivut ovat löytäneet tiensä tänne ja en ole ollenkaan onnellinen tästä tilanteesta. Kyseessä on siis liitoskivut, jotka alkoivat sunnuntaina. Kävely = kipua, istuminen = kipua, nukkuminen = kipua. Eli aikalailla kaikissa mahdollisissa asennoissa voi kipuilla, onneksi tänään vähemmän kuin eilen. Eilen sätkin pitkin päivää kun vihlova kipu yllätti koko ajan. Paikka vaihtelee, eli välillä häpyluun ja vasemman jalan välissä ja sitten taas toisella puolella, kunnes siirtyy taas häntäluun tienoille. Jotenkin olin varautunut, että keväällä voisi kipua jo ollakin, mutta en oikein uskonut, että jo viikoilla 15+3...

Liitoskipuja on kuvailtu netissä monella tavalla, mutta itse tunnistin ne liitoskivuiksi siitä, että nyt todellakin tuntuu siltä kuin joku halkeaa luissa tai joissain sen kaltaisessa kudoksessa. Ei ollenkaan samanlaista kipua kuin lihaskipu tai alkuraskauden kohdun kasvukivut. Tämä on pistävämpää ja sellaista nopeaa ja vihlovaa. Keskustelupalstojen luotettavan tiedon mukaan alkaa puolen välin paikkeilla ja yleensä kestää loppuun asti. Kivusta pääsee synnyttämällä. Great.

Ja sitten mä olen aina ihmetellyt sitä ankkamaista vaappumista mitä odottavat naiset harrastaa. En ihmettele enää, tuntuu ettei kroppa enää taivu tavalliseen kävelyyn, joten olen alkanut vaappua. Jo nyt! Minä luulin, että olisin saanut olla rauhassa jonnekin viikoille 3o + asti, mutta toisin näyttää käyvän. Elelen kuitenkin sellaisessa todellisuudessa vielä, jossa nämä kivut ovat täällä vain hetken, ja sitten tulevat vasta ensi keväänä takaisin.

Näistä kivuista ajattelin huomenna mainita ensinnäkin hieroja-fysioterapeutilleni ja sitten tietenkin huomisessa neuvolassa! Ihanaa kun pääsen ensin oikein kunnolla hoidettavaksi ja sitten valittamaan hieman kivuista jne neuvolaan. Kaikesta löytyy tietenkin se mutta, ja tässä neuvolan tapauksessa varjopuolena on neuvola = punnitus, eli huomenna totuus selviää painonnoususta. Onneksi ei tarvitse vielä tänään sitä surra, sillä jotenkin kuvittelisin, että uutiset tulevat olemaan painon osalta katastrofaalisia...

Touch This and Die!

Mikähän siinä on, että raskaana olevasta naisesta tulee jollakin mystisellä tavalla yleistä omaisuutta noin niinkun ruumiinsa puolesta siinä vaiheessa kun vatsa alkaa näkyä. Tätä pohdintaa olen nyt käynyt muutamia päiviä, ja tämän kirvoitti työkaveri, joka ajatteli minun vatsan taputteluni olevan hyvä juttu. Vaikkakin työkaveri tarkoitti varmasti aivan superhyperhyvää eleellään, niin hän todellisuudessa aiheutta vain suunnatonta hämmennystä. En oikein tiedä miten päin olisin tilanteessa ollut.

Olenkin miettinyt erilaisten printtipaitojen tekoa, jotka ohjaisivat ihmisiä olemaan koskettamatta vatsaani. Tähän mennessä olen päässyt ajatuksissani vain sellaiseen paitaan, jossa lukisi "Touch this and die!" tai jotakin muuta yhtä herttaista. Olisko kenelläkään ehdotuksia? Tällaisia voisin oikeasti tehdä joululahjaksi kaikille raskaana oleville ystävilleni, jotka ovat kohdanneet saman ongelman...

Muuten vatsankasvattelu on jatkunut omissa uomissaan. 14+ 4 on nyt tällä hetkellä mittarissa, ja vatsa on taas mielestäni kasvanut. Omat vaatteet, topit jne, rullautuvat jo kivasti ylös, ja jotkut pienimmät hyppäävät jo mahan päälle suoraan. Eli joitakin vaateostoksiakin on joutunut tekemään. Lähinnä olen ostanut vain pitemmän mallisia paitoja ja muuta sellaista kivaa. Mitään en ole vielä pienokaiselle ostanut, vaikka kovasti himottaisikin jonkun pienen jutun ostaminen, jota voisi sitten itkeskellen hypistellä iltaisin.

Lastenvaunuasiaa olen myös pohtinut ja olen alkanut selvittää kaikenlaisia eri vaihtoehtoja. Hieman mietityttää se kun lapsi syntyy keväällä, eli on kesän aikaa aikas pieni, jolloin varmaankin paras olisi kova koppa, jotta nukkumisesta tulisi kaikista vähiten tukalaa... Mutta sitten taas voisi vetää sen johtopäätöksen, että kun kylmät kelit tulee loka-marraskuussa, niin vauva on jo aika iso, ja jos on kova koppa, niin ei välttis mahdu sinne enää. Eli pitäis olla varmaan jotkut vanhat ja tilavat parvekevaunut..? Joka tapauksessa asioita joita valinnassa pitäisi ottaa huomioon on; tosi pieni auto, halu kävellä mahdollisimman paljon vaunujen kanssa, tosi pieni hissi ja miehen ja minun pituusero (158 ja 185)... Silmää miellyttää kovasti Teutonian Spirit ja Brion Sing... Kivoimmilta näyttää minun silmään kolmipyöräiset mallit, jotenkin näyttää musta sirommilta kuin tavalliset nelipyöräiset. Eri asia varmaan tietysti se, että miltä ne sitten siellä kaupassa näyttää ja tuntuu. Mutta millonkahan sitä ehtisi sellaiseen kauppaan missä olisi niitä vaunuja riveissä... Toivottavasti pian.

Ultrassa 12 + 4

Ultrassa on käyty ja pienokaisella oli kaikki hyvin. Kasvuspurtti oli sitten tapahtunut viimeisten viikkojen aikana, sillä kaverilla olikin jo kokoa 12+4. Niskaturvotus ja muut mitattavat oli normaalit.

Tässä vielä faktat;
CRL 61,1 mm
NT 1,4 mm

Uhkaukseni viimeisestä päivästä kaavuissa on toteutunut, ja olen tiukassa paidassa töissä, ja siis kahvitauolla, selvennettäköön siis, että en kirjoittele tätä työajalla. Osa työkavereista oli huomannutkin jo aiemmin muuttuvat muotoni, mutta osa ei uskaltanut kommentoida (kai ne pelkää että oonkin lihonut keskivartalosta vaan tosi paljon). Mutta eiköhän tänään viimeisillekin käy selväksi mikä on tilanne. Esimiehelle soitin kanssa, ja hän otti tilanteen tosi hyvin vastaan, onnitteli ja oli tosi kiinnostunut miten voin, ja oli kaikin puolin hyvin innoissaan tilanteesta... Ja sitten huokasi siihen malliin että alkoi miettimään miten työt organisoidaan. Mutta siitäpä hän ei kuitenkaan minulle mitään puhunut, mikä oli tosi tosi kiva juttu.

Joten kaikki hyvin valtakunnassa, ja nyt vain onnellisesti odottamaan vähän lisää. Seuraava ultra onkin sitten pari päivää ennen jouluaattoa.

Aina nälkä ja koko ajan jano...

Olen kovasti miettinyt miten erilainen tämä raskaus on verrattuna edelliseen. Tällä kertaa en ole kokenut mitään suunnatonta nälkää ja janoa, eikä vessassa ole juurikaan tarvinnut hypätä useammin kuin normaalistikaan. Alun kuvotusvaiheen jälkeen ei minun ole tarvinnut koko ajan olla syömässä, ei vain ole tehnyt mieli ruokaa.

Eilen kuitenkin NÄLKÄ nosti päätään ensimmäisen kerran. Söin nimittäin melkein puolikkaan hiivaleivän (puolet siis kokonaisesta leivästä) ja päällysteet eilisen illan aikana. Meillä oli lämmin ruoka viiden aikaan, ja jo puoli seiskalta tunsin nälkää, seuraavan kerran kahdeksalta ja sitten taas yhdeksältä. Ja samanaikaisesti janoa, siis niin pohjatonta janoa, että join varmaankin puolitoista litraa vettä eilisen aikana. Tästä kirjoittaessanikin minulle tuli taas jano. Että tällaisiakin päiviä tänne mukaan riittää.

Syömisistä ja juomisista ylipäätänsä. Olen yrittänyt pitää ruokavalioni todella monipuolisena, mihin toisaalta auttaa jo työpaikkaruokailu, joka on tietenkin todella monipuolista. Salaatit ja ruoat vaihtelee, joten joka päivä saa jotain uutta ruoasta mitä ei vähään aikaa olisi itse tullut tehtyä. Tämän lisäksi syön "raskausvitamiineja" , en nyt merkkiä muista ulkoa, mutta sellainen sinikeltainen purkki se on. Purkissa lukee, että 1-2/ päivä. Mitä se siis tarkoittaa? Kumpi se pitäisi olla? Olen joitakin kertoja puolittanut vitamiineja, ja otan 1 ½ päivässä. Ihan alkuraskaudessa, kun foolihappoa pitäisi olla reippaasti elimistössä, otin 2 päivässä. Mutta otapa näistä nyt selvää, olis varmaan pitänyt kysyä tätäkin neuvolasta. Mutta ei kai niistä mitään haittaakaan ole vaikka ottaa 2 päivässä, kun niissä ei varsinkaan sitä a-vitamiinia ole.

Viime viikon nettiostoksista myös turvavyönalennin saapui eilen postin mukana. Asentelin sen tänään aamulla töihin lähtiessäni kiinni penkkiin, ja tuntui tosi mukavalta käyttää. Minun maha on kuitenkin ihan suunnaton jos vertaa viikkoihin, joten tuntuu jo nyt miellyttävältä, että mikään ei paina siihen alavatsaan. Turvavyönalennin on ihan helppo kiinnittää penkkiinkin, kunhan ensin katsoo ohjeesta miten se solki toimii siellä penkin takana. Eli sitä nyt sitten käytetään jatkossa. Ja jos jotakin kiinnostaa, niin tästä alentimesta maksoin 28e ja tukivyöstä 20e. Eli ihan hyviä kauppoja on tullut tehtyä.

Raskausoireista ja - vaivoista

Viikko tässä taas vierähtikin kun olo oli oikein mainio, mutta taas tänä aamuna minua muistutettiin oikein kunnolla siunatussa tilassa olemisesta. Onneksi pahoinvointi ei ole enää kokopäiväistä ja rajoittuu enimmäkseen vain aamuihin.

Pahoinvoinnin lisäksi muita raskausoireita ei juurikaan ole. Väsymystä on ilmassa kyllä vieläkin, mutta mitään aivan ilmiömäistä koomaa en ole vielä kokenut. Suurimpana ongelmana on kuitenkin selkä. Alle 160 senttisenä iso maha tulee joka tapauksessa olemaan ongelma, mutta kun pieneen kokoon yhdistetään vielä jo valmiiksi vaivainen selkä, on ongelmia luvassa vielä tavallista enemmän. Eilen kävin tutulla hierojalla, joka ei lupaillut kovin hyvää selän osalta. Hän sanoi selän lihasten olevan todella jumissa jo nyt. Selän notko on myös syvä jo nyt, joten senkin vuoksi ongelmia on luvassa. Ja kyllähän sen jo huomaa, muutamana yönä on jo nyt ollut hankala nukkua, joten en edes halua ajatella millaista selän kanssa tulee olemaan puolen vuoden päästä kun raskaus on lopuillaan. Hierojalla täytyy ainakin käydä ahkeraan ja toivoa parasta.

Tämä hierojan päivittely tietenkin nosti minulla pinnalle huolen töissä jaksamisesta. Tänään minun piti olla päivä Helsingissä sisäisissä palavereissa, mutta peruin sen. Selkäni ei vaan yksinkertaisesti jaksa yhteensä 14 tuntia matkustamista ja palaverissa istumista. Se ei ole enää mahdollista. Neuvolassakin varoiteltiin, että henkisesti voisin jo varautua siihen, että vuoden vaihteen jälkeen töissä käynti voi olla aika epäsäännöllistä, juuri tämän selkähistoriani takia siis. Jos niin käy, niin mitäänhän sille ei voi, mutta tuntuupa ikävältä jättää työnantaja pulaan.

(Sairas)lomailu ei oikein muutenkaan sovi minulle, kun en ole sitä kotona istuvaa tyyppiä sitten yhtään. Ja kun minulla olisi vaikka mitä juttuja ensi vuodellekin sovittuna. Tilasin jo netistä raskaustukivyön, josta toivon olevan apua ainakin tämän hetkiseen tilanteeseen. Toivottavasti se vain saapuisi mahdollisimman pian.

Selkäkivuista huolimatta mieli on positiivinen ja en millään malttaisi odottaa vajaan parin viikon päästä koittavaa nt-ultraa. Ihanaa päästä taas kurkkimaan pienen vointia.

Ensimmäiset liikkeet nähty

9 + 3 (10. raskausviikko)

Kuten moni muukin nykypäivänä ensimmäistä lastaan odottava (miksei toista tai kolmattakin), minäkin haluan jättää mietteeni ja ajatukseni jonnekin ylös odotuksen ajalta. Aloittelen blogia ehkä hieman myöhemmin kuin monet muut, sillä en ole aivan ollut varma siitä, että onhan siellä joku varmasti matkassa mukana, ja muutenkin ajatuksia on luonnollisestikin askarruttanut alkuraskauden riskit. Blogin kirjoittaminen ei sinänsä riskejä kasvata, mutta pientä taikauskoisuutta on täälläkin ollut ilmassa.

Kävimme eilen pienin epätietoisuuden vallassa ultrassa, kun kuvittelin että kaikki ei ole enää hyvin. Oireet olivat hävinneet jo edellisellä viikolla, ja se säikäytti. Kaikki oli kuitenkin hienosti, ja ultrassa näimme kaksi kappaletta käsiä ja jalkoja, vimmatusti sykkivän sydämen ja muutenkin hyvin hyvin vilkkaita liikkeitä. Pikkuruinen vastasi myös hienosti viikkoja! Se oli niin uskomattoman hienon näköistä, että minäkin aloin uskomaan siihen, että kaikki menee ihan hyvin.

Tätä raskautta ennen minulla on ollut yksi keskenmeno parisen vuotta sitten ja tästä tulokkaasta tulisi esikoisemme. Odottavan aika on pitkä ja olen hieman kärsimätön ihminen, mikä ei lupaa tästä odotuksesta helppoa vaan piiiitkääältä tuntuvaa uuvuttavaa odootustaaa. Mitenkähän mä jaksan? Yli 200 päivää odotusta edessä. Ja se on paljon se.