Seuraava tilauksessa

Miehen ylipuhuminen yrityksen aloittamiseen oli pitkä ja piinaava prosessi. Siinä missä minulla selkeästi biologiset tosiasiat, eli lähinnä siirtyminen yli 25 -vuotiaiden joukkoon, toi vauvakuumeen päälle, miehelle tällaista vauvakuumeen puhkeamista ei tapahtunut. Parisen vuotta huokailin ja haaveilin ja huokailin anovasti hieman lisää. Viime syksynä vauvakuume sai jo aivan valtavat mittasuhteet, sillä pienten lasten näkeminen sai minut itkun partaalle joka hetki. Mies oli lupaillut, että jos sitten kesällä tai syksyllä 2010 aloitetaan yrittämään, mutta juuri tuttavaperheen vauvauutiset saivat miehen mielen kääntymään. Hän vain viime keväänä ilmoitti, että ihan samahan se nyt on milloin sitä aloitetaan, eli aloitetaan saman tien.  Yllätys oli suuri ja iloinen totta kai. 

Samalla kuitenkin huomasin sen, että miten eri tavalla olimme  valmistautuneet. Minun aikani oli mennyt vain ja ainoastaan miehen suostutteluun, eikä aikaa omaan valmistautumiseen ollut jäänyt. Mieheni taas oli käynyt koko lapsen elinkaaren mielessään läpi, valmistautunut vauvavaiheesta lapsen kotoalähtöön. Kun yritys sitten alkoi, niin oli minun vuoroni mennä paniikkiin, kun oma valmistautuminen oli jäänyt ihan puolitiehen. 

Nyt odotusvaiheessa huomaan miten erilailla olemme myös nyt suhtautuneet raskauteen. Minulla tämä on ollut täynnä pieniä ja lyhyitä steppejä, kuin osatavoitteita, joihin olen voinut suhtautua jokaiseen erikseen. Ensin tuli vauvakuumeiluvaihe, sen jälkeen tjottailu, ja sen jälkeen yritys. Tämän jälkeen tuli positiivinen raskaustesti, jolloin aloin jännittämään jo seuraavaa ja sitä seuraavaa steppiä. Ensin varhaisraskauden ultraa, sitten nt-ultraa, ja nyt viimeisimpänä rakenneultraa.  Rakenneultran jälkeen ei vaan olekaan enää mitään steppejä mitä varsinaisesti odottaa, sillä seuraavan kerran vauvan näkee vasta minun masun ulkopuolella. 

Mieheni on taas koko ajan tuntunut orientoituneen jo ensi kevääseen ja vauvan ulostuloon. Pitkäjänteistä ja järkevää: kyllä. Tosi ärsyttävää minunlaisen hermoilijan mielestä: kyllä.

Viime viikonloppuna tajusin lisää siitä, miten eri tavalla olemmekaan valmistautuneet. Kuuntelin korvat höröllä miehen keskustelua ystävänsä kanssa, jossa puhuttiin kahden vuoden päästä koittavista asioista. Mies totesi siinä, että "sittenhän vaimo on joko toisen kanssa jo kotona tai sitten viimeisillään..."  MITÄ MITÄ MITÄ??? Ollaan joskus parisen vuotta sitten mielestäni käyty keskustelu kuvitteellisista lapsistamme, että montako niitä tulisi ja minkälainen olisi hyvä väli lasten syntymissä (mikäli kaikki menee kuin oppikirjoissa). Muistaakseni silloin puhuttiin jostain 3 vuodesta, tai ainakin näin minä olin ajatellut. 

Näköjään vauvakuumeilun erot jatkuvat myös tässä. Siinä missä minä olen valmistautumassa taas seuraavaan vaiheeseen, eli tähän esikoiseemme, niin mieheni on ilmeisestikin henkisesti käynyt koko prosessin mielessään läpi, eli hänellä on selkeä kuva myös seuraavien lapsien maailmaantulosta. Ehkä eniten minua hämmentää se, että yleensä tällaiset pitkän matkan suunnitelmat on meidän parisuhteessa olleet ehdottomasti minun repertuaaria, ja ei todellakaan mieheni. Mieheni ei ole oikein tuntunut missään asiassa tätä ennen olleen pitkäjänteinen, mutta  hienoa tietenkin, että näin tärkeässä asiassa pesunkestävän humanistin sisältä löytyy pienen pieni insinööri, joka harkitsee ja miettii tarkoin ratkaisunsa.

Summa summarum on se, että minä yritän henkisesti selvitä yli kuulemastani miehen kommentista ja alan ymmärtämään lopullisestikin sen, miten eri tavalla me suhtaudumme odottamiseen ja kuinka pitkäjänteisesti mieheni asioita suunnittelee. Ehkä sitä ollaan parin vuoden päästä seuraavan kerran raskaana, tai sitten ei, joka tapauksessa minä aion keskittyä nyt tähän esikoiseen ja suostun keskustelemaan jatko-osista seuraavan kerran jouluna 2011, oli suunnitelmat miten hyvin laadittuja tahansa.