Puoliväli häämöttää

Aika on kulunut taas hurjaa vauhtia ja seuraavana viikonloppuna onkin jo puoliväli raskaudesta ohitettuna. Katselin tuossa hieman tuohon blogini sivustaan laitettuja päivämääriä, ja aika monet niistä on jo ohitettu. Seuraava olikin unirytmin kehittyminen 19.12.2010 alkaen, mikä on aika jännittävää. Eli tarkoittaako se sitä, että jatkossa voisi vetää jotain johtopäätöksiä vauvan liikkeiden perusteella siitä, miten hän tulee sitten keväällä pitämään meitä hereillä. Täytyypä hieman tutkia sitä asiaa. 

Muuten ei ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Kävin lastenvaatekirppiksellä, eli Jyväskylän Seppälässä sijaitsevalla Vekaratorilla, josta muutamia pieniä vaatteita taas tarttui matkaan. Huusin myös huutonetistä pinnasängyn, joka on ihan Ikean Leksvik, perussänky siis, josta saa pohjan kolmeen tasoon ja sängyn laidan irti. Olisin varmaan ostanut sen muutenkin, mutta sitten löytyi vielä huutonetistä hyvä yksilö ja edullisesti, niin mikäs siinä. Tällä viikolla saadaan siis pinnis kotiin. 

Olen alkanut nyt myös enemmän päästä kiinni tähän vaunujen maailmaan, ja tässä on mietinnässä olevia vaihtoehtoja:

Gesslein Future: Kokoontaitettuna pieni, ja vaihdettavat etupyörät tuovat paljon vaihtoehtoja.

Gesslein Swing: Superpienet kokoontaitettuna, eikä tartte irrottaa mitään, negatiivista se ettei ole mitään vaihtoehtoja renkaisiin, joten näppäryys kaupungissa arveluttaa.

Teutonia Spirit: Pienet kokoontaitettuna ja ovat kolmipyöräiset, mikä ainakin minua (miehestä en ole niin varma) kiehtoo todella paljon.

Vieläkin näistä mun suosikki on nuo Teutonia Spiritit, joten vaan tuo kolmipyöräisyys kiinnostaa. Ja vissiin toimii ihan hyvin lumellakin, jota näyttää nyt vuodesta riippumatta tulevan ihan urakalla. 

Mutta onhan tässä hetki vielä aikaa. Tämän päivän agendalla onkin enemmän nuo vauvavakuutusasiat, sillä menemme vierailemaan vakuutusyhtiöön, josta kyselemme hieman lisätietoja. Vakuutus on meille jokatapauksessa hankinnassa, niin paljon kehuja olen siitä kuullut, mutta nyt vain täytyy päättää että mille firmalle siirrytään.

Seuraava tilauksessa

Miehen ylipuhuminen yrityksen aloittamiseen oli pitkä ja piinaava prosessi. Siinä missä minulla selkeästi biologiset tosiasiat, eli lähinnä siirtyminen yli 25 -vuotiaiden joukkoon, toi vauvakuumeen päälle, miehelle tällaista vauvakuumeen puhkeamista ei tapahtunut. Parisen vuotta huokailin ja haaveilin ja huokailin anovasti hieman lisää. Viime syksynä vauvakuume sai jo aivan valtavat mittasuhteet, sillä pienten lasten näkeminen sai minut itkun partaalle joka hetki. Mies oli lupaillut, että jos sitten kesällä tai syksyllä 2010 aloitetaan yrittämään, mutta juuri tuttavaperheen vauvauutiset saivat miehen mielen kääntymään. Hän vain viime keväänä ilmoitti, että ihan samahan se nyt on milloin sitä aloitetaan, eli aloitetaan saman tien.  Yllätys oli suuri ja iloinen totta kai. 

Samalla kuitenkin huomasin sen, että miten eri tavalla olimme  valmistautuneet. Minun aikani oli mennyt vain ja ainoastaan miehen suostutteluun, eikä aikaa omaan valmistautumiseen ollut jäänyt. Mieheni taas oli käynyt koko lapsen elinkaaren mielessään läpi, valmistautunut vauvavaiheesta lapsen kotoalähtöön. Kun yritys sitten alkoi, niin oli minun vuoroni mennä paniikkiin, kun oma valmistautuminen oli jäänyt ihan puolitiehen. 

Nyt odotusvaiheessa huomaan miten erilailla olemme myös nyt suhtautuneet raskauteen. Minulla tämä on ollut täynnä pieniä ja lyhyitä steppejä, kuin osatavoitteita, joihin olen voinut suhtautua jokaiseen erikseen. Ensin tuli vauvakuumeiluvaihe, sen jälkeen tjottailu, ja sen jälkeen yritys. Tämän jälkeen tuli positiivinen raskaustesti, jolloin aloin jännittämään jo seuraavaa ja sitä seuraavaa steppiä. Ensin varhaisraskauden ultraa, sitten nt-ultraa, ja nyt viimeisimpänä rakenneultraa.  Rakenneultran jälkeen ei vaan olekaan enää mitään steppejä mitä varsinaisesti odottaa, sillä seuraavan kerran vauvan näkee vasta minun masun ulkopuolella. 

Mieheni on taas koko ajan tuntunut orientoituneen jo ensi kevääseen ja vauvan ulostuloon. Pitkäjänteistä ja järkevää: kyllä. Tosi ärsyttävää minunlaisen hermoilijan mielestä: kyllä.

Viime viikonloppuna tajusin lisää siitä, miten eri tavalla olemmekaan valmistautuneet. Kuuntelin korvat höröllä miehen keskustelua ystävänsä kanssa, jossa puhuttiin kahden vuoden päästä koittavista asioista. Mies totesi siinä, että "sittenhän vaimo on joko toisen kanssa jo kotona tai sitten viimeisillään..."  MITÄ MITÄ MITÄ??? Ollaan joskus parisen vuotta sitten mielestäni käyty keskustelu kuvitteellisista lapsistamme, että montako niitä tulisi ja minkälainen olisi hyvä väli lasten syntymissä (mikäli kaikki menee kuin oppikirjoissa). Muistaakseni silloin puhuttiin jostain 3 vuodesta, tai ainakin näin minä olin ajatellut. 

Näköjään vauvakuumeilun erot jatkuvat myös tässä. Siinä missä minä olen valmistautumassa taas seuraavaan vaiheeseen, eli tähän esikoiseemme, niin mieheni on ilmeisestikin henkisesti käynyt koko prosessin mielessään läpi, eli hänellä on selkeä kuva myös seuraavien lapsien maailmaantulosta. Ehkä eniten minua hämmentää se, että yleensä tällaiset pitkän matkan suunnitelmat on meidän parisuhteessa olleet ehdottomasti minun repertuaaria, ja ei todellakaan mieheni. Mieheni ei ole oikein tuntunut missään asiassa tätä ennen olleen pitkäjänteinen, mutta  hienoa tietenkin, että näin tärkeässä asiassa pesunkestävän humanistin sisältä löytyy pienen pieni insinööri, joka harkitsee ja miettii tarkoin ratkaisunsa.

Summa summarum on se, että minä yritän henkisesti selvitä yli kuulemastani miehen kommentista ja alan ymmärtämään lopullisestikin sen, miten eri tavalla me suhtaudumme odottamiseen ja kuinka pitkäjänteisesti mieheni asioita suunnittelee. Ehkä sitä ollaan parin vuoden päästä seuraavan kerran raskaana, tai sitten ei, joka tapauksessa minä aion keskittyä nyt tähän esikoiseen ja suostun keskustelemaan jatko-osista seuraavan kerran jouluna 2011, oli suunnitelmat miten hyvin laadittuja tahansa.

Ruokaa, ruokaa, mulle tänne heti kaikki

Muutama viikko sitten kirjoittelin tänne, miten jännä on ollut nyt kun ei ole tehnyt mieli ruokaa mitenkään erityisen paljon enemmän, tai että kun ei ole ollut mitään "superhypertartteeruokaaheti" olotiloja. No nyt on ollut. Parina päivänä olen ollut ihan pyörtymäisilläni ja kroppa on huutanut ruokaa niin paljon, että olen alkanut äksyilemään. Eli jotakin muutosta on sitten tapahtunut. Ei kai se mikään ihme ole, että olen alkanut kokemaan nälkää, kun viikkoja on jo 17+3 ja puoli väli koittaa ihan pian.

Minulle kerrottiin etukäteen kuinka tuskaisen pitkältä odotus tulee tuntumaan. Ainakin tällä hetkellä olen vielä aivan eri mieltä asiasta. Alkuviikkoina alku tuntui matelevan, sillä silloin keskityin niin täysillä siihen 12 viikon rajapyykin ylittämiseen, että jokainen päiväkin tuntui matelevan eteenpäin. Mutta sen jälkeen on aika melkein kuin lentänyt ja tuntuu aivan uskomattomalta, että puoliväli on täällä ihan pian. Sen jälkeen vielä koittaa joulunpyhät, lomailua ja tammikuun puoliväli näin ollen koittaa luultavasti sekin jo aivan liian pian. Ja silloin ollaankin jo 25+ viikoilla. Hurjaa. Eli odottelen sitä hetkeä kun aika alkaa matelemaan, sillä tällä hetkellä ainakin se tuntuu kiitävän hiukan liian nopeaa.

Lähipäivinä olen lähinnä kuullostellut vauvan liikkeitä, kun neuvolasta haluttiin tietää joko tunnen ne. Toissailtana kun menin nukkumaan tunsin alavatsalla todella paljon kuplintaa, ihan sarjana, ja olen aika varma että ne oli nyt niitä liikkeitä. Joitakin muitakin yksittäisiä tapahtumia on ollut. Huomaan yllättäen jossakin tilanteessa, että tunnen alavatsalla kuin ison saippuakuplan nopeasti poksahtavan, ja kun ne on niin poikkeavia, että kesken puheenkin ne huomaa, niin kuvittelisin niiden olevan hieman suurempia monotuksia.

Rakenneultra on tulossa kolmen viikon päästä, ja sitä tietenkin tässä odotellaan kuumeisesti. Itse haluaisin kovasti tietää sukupuolen, mutta mies ei niinkään. Katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Eniten haluaisin tiedon siksi, että tietäisin miten orientoitua. Suvussa on vaan tyttöjä, joten niiden kanssa tiedän miten toimia, mutta entäpä jos se onkin poika? Eli lähinnä tästä syystä haluaisin tietää. Toisaalta olisi kiva tietää myös mitä tehdä sille peräkärrilliselle vaaleanpunaisia vauvanvaatteita, mitä suvusta on tulossa. Ja olisihan se kiva ostaa jotain tietynväristäkin vaatetta, enkä nyt puhu vaaleansinisistä tai - punaisista, mutta jotakin siihen vauvan tulevaan sukupuoleen viittaavaa.

Tänään on vuorossa vierailu perheeseen, jossa on parin kuukauden ikäinen vauva. Hieman pelottaa, sillä nyt kun kaikki tietävät minunkin olevan raskaana, niin luulen että joudun ottamaan vauvan syliin. Ja sanon todellakin että joudun, pakon uhalla. Totuus on kuitenkin se, että olen aina pitänyt pieniä vauvoja lähinnä pelottavina, en millään muotoa söpöinä. Minua pelottaa että mokaan jotakin tai "vauva särkyy syliin". Eli tosi realistisia pelkoja, mutta ei voi mitään. Luulen vaan, että nyt oletetaan kun olen raskaana, että jotkut Superäiti -vaistot on heränneet ja siitä vaan ihan luontevasti suhtaudun vauvaan ja osaan käsitellä sitä. Toivoa siihen suuntaan ei kyllä ole, luulen että vaistot herää sitten pikkuhiljaa laitokselta lähdettäessä. Isommat lapset, vuodesta eteenpäin herättävät minussa kyllä paljonkin äidillisiä tunteita, mutta kun vauvat on niin pieniä niin ne aiheuttaa vielä vain ahdistusta... Mutta kyllä sekin muuttuu vielä, onhan tässä aikaa orientoitua.