Ruokaa, ruokaa, mulle tänne heti kaikki

Muutama viikko sitten kirjoittelin tänne, miten jännä on ollut nyt kun ei ole tehnyt mieli ruokaa mitenkään erityisen paljon enemmän, tai että kun ei ole ollut mitään "superhypertartteeruokaaheti" olotiloja. No nyt on ollut. Parina päivänä olen ollut ihan pyörtymäisilläni ja kroppa on huutanut ruokaa niin paljon, että olen alkanut äksyilemään. Eli jotakin muutosta on sitten tapahtunut. Ei kai se mikään ihme ole, että olen alkanut kokemaan nälkää, kun viikkoja on jo 17+3 ja puoli väli koittaa ihan pian.

Minulle kerrottiin etukäteen kuinka tuskaisen pitkältä odotus tulee tuntumaan. Ainakin tällä hetkellä olen vielä aivan eri mieltä asiasta. Alkuviikkoina alku tuntui matelevan, sillä silloin keskityin niin täysillä siihen 12 viikon rajapyykin ylittämiseen, että jokainen päiväkin tuntui matelevan eteenpäin. Mutta sen jälkeen on aika melkein kuin lentänyt ja tuntuu aivan uskomattomalta, että puoliväli on täällä ihan pian. Sen jälkeen vielä koittaa joulunpyhät, lomailua ja tammikuun puoliväli näin ollen koittaa luultavasti sekin jo aivan liian pian. Ja silloin ollaankin jo 25+ viikoilla. Hurjaa. Eli odottelen sitä hetkeä kun aika alkaa matelemaan, sillä tällä hetkellä ainakin se tuntuu kiitävän hiukan liian nopeaa.

Lähipäivinä olen lähinnä kuullostellut vauvan liikkeitä, kun neuvolasta haluttiin tietää joko tunnen ne. Toissailtana kun menin nukkumaan tunsin alavatsalla todella paljon kuplintaa, ihan sarjana, ja olen aika varma että ne oli nyt niitä liikkeitä. Joitakin muitakin yksittäisiä tapahtumia on ollut. Huomaan yllättäen jossakin tilanteessa, että tunnen alavatsalla kuin ison saippuakuplan nopeasti poksahtavan, ja kun ne on niin poikkeavia, että kesken puheenkin ne huomaa, niin kuvittelisin niiden olevan hieman suurempia monotuksia.

Rakenneultra on tulossa kolmen viikon päästä, ja sitä tietenkin tässä odotellaan kuumeisesti. Itse haluaisin kovasti tietää sukupuolen, mutta mies ei niinkään. Katsotaan mihin ratkaisuun päädytään. Eniten haluaisin tiedon siksi, että tietäisin miten orientoitua. Suvussa on vaan tyttöjä, joten niiden kanssa tiedän miten toimia, mutta entäpä jos se onkin poika? Eli lähinnä tästä syystä haluaisin tietää. Toisaalta olisi kiva tietää myös mitä tehdä sille peräkärrilliselle vaaleanpunaisia vauvanvaatteita, mitä suvusta on tulossa. Ja olisihan se kiva ostaa jotain tietynväristäkin vaatetta, enkä nyt puhu vaaleansinisistä tai - punaisista, mutta jotakin siihen vauvan tulevaan sukupuoleen viittaavaa.

Tänään on vuorossa vierailu perheeseen, jossa on parin kuukauden ikäinen vauva. Hieman pelottaa, sillä nyt kun kaikki tietävät minunkin olevan raskaana, niin luulen että joudun ottamaan vauvan syliin. Ja sanon todellakin että joudun, pakon uhalla. Totuus on kuitenkin se, että olen aina pitänyt pieniä vauvoja lähinnä pelottavina, en millään muotoa söpöinä. Minua pelottaa että mokaan jotakin tai "vauva särkyy syliin". Eli tosi realistisia pelkoja, mutta ei voi mitään. Luulen vaan, että nyt oletetaan kun olen raskaana, että jotkut Superäiti -vaistot on heränneet ja siitä vaan ihan luontevasti suhtaudun vauvaan ja osaan käsitellä sitä. Toivoa siihen suuntaan ei kyllä ole, luulen että vaistot herää sitten pikkuhiljaa laitokselta lähdettäessä. Isommat lapset, vuodesta eteenpäin herättävät minussa kyllä paljonkin äidillisiä tunteita, mutta kun vauvat on niin pieniä niin ne aiheuttaa vielä vain ahdistusta... Mutta kyllä sekin muuttuu vielä, onhan tässä aikaa orientoitua.