maanantai 11. huhtikuuta 2011

27 päivää jäljellä

Viime kerran jälkeen kodinrakennusvietti on räjähtänyt käsiin oikein kunnolla, ja vauvan tavarat alkavat olla kaikki valmiina. Pinnasänky on koottu, mutta odottaa vielä Brion Bed Rockereita jalkojen päihin. Viime kerran postauksessa olevasta listasta on tehty suurin osa, paitsi niistä siivousjutuista, jotka ei ole oikein inspannut.

Nyt kun vauvan sänky on koottu niin olen vaan istunut tai makoillut sängyssä moneen otteeseen ja tuijottanut siinä vieressä olevaa sänkyä ihmetyksen vallassa. Siinä se sitten kesällä tulee nukkumaan ja aikaansa viettämään. Aivan uskomatonta. 27 päivää laskettuun aikaan, ja sehän kuluu tavattoman nopeaan se aika. Nyt kun tuntee vauvan potkut, niin ei voi olla jo miettimättä, että tästä raskausmahasta pitää ihan pian luopua, ja näemme vihdoinkin sen, joka siellä toisella puolella on minua potkinut ja tökkinyt. Muutama päivä täysaikaisuuteen ja sitten siellä ollaan ihan valmiita ihmisenalkuja. Aivan ihmeellistä, että syksyllä loputtomalta tuntunut odotus alkaa olla jo ihan loppusuoralla.

Viime postauksessa listasin tekemättömät asiat, ja paljon on tullut edistystä, sillä lista on kyllä jo huomattavasti lyhyempi:
  • parin pussilakanan ompelu vauvalle (aluslakanoita on kyllä, mutta pussilakanoita vain yksi)
  • ristiäiskutsujen teko valmiiksi
  • ristäispaikan varaaminen (meillä on vaan yksi viikonloppu mikä käy, joten täytyy varata paikka ajoissa kun kotona ei voi pitää)
  • iPodin päivittäminen synnytystä varten

Siivousjuttuja:
  • ikkunoiden pesu
  • saunan pesu
  • parin kaapin siivous
Tämän lisäksi paljon muutakin on tietysti tullut jo mieleen, mutta nythän niitä ehtii tehdä sitä mukaa kun tehtävää ilmaantuu. Tässä lähiaikoina ajattelin kuitenkin keskittyä itseni hemmotteluun. Kävin ostamassa kesäksi nätit kengät, joilla pystyy kuitenkin kävelemään todella todella pitkiä matkoja. Samoin pitäisi varata vielä aika kampaajalle, jotta saan kutrit kuntoon vauva-ajan alkukuukausiksi. Mieheltä jouluna saatu lahjakortti kosmetologille tulee kanssa käyttöön, kun ajattelin ottaa kestovärin ripsiin ja kulmiin, ihan vaan oman mielenrauhan takia. Näyttääpähän sitten vähän siistimmältä ja huolitellummalta kun sitä ei jossakin kohtaa varmaan jaksa enää miettiä miltä varsinaisesti näyttää.

2 kommenttia:

  1. Itse olin myös vielä viikko-pari sitten mahdottomassa "koti kuntoon"-moodissa. Nyt kun päiviä on jäljellä 15, alkaa jo tekeminen ja voimatkin ehtymään. Kumma miten olotila voikin keikahtaa niin nopeasti ihan päälaelleen ja hirveän pesänrakennusinnon tilalle ilmaantuu väsymys ja lehmääntyminen.

    VastaaPoista
  2. No mullakin kyllä tahti hiljenee päivä päivältä, kun voimat tuntuu ehtyvän. Onneksi ehdin tuossa heti äitiysloman alkuun tehdä niin paljon asioita, nyt en enää sais mitenkään kaikkee tehtyä, jos en olis ottanut alkuspurttia...

    VastaaPoista