9 + 3 (10. raskausviikko)
Kuten moni muukin nykypäivänä ensimmäistä lastaan odottava (miksei toista tai kolmattakin), minäkin haluan jättää mietteeni ja ajatukseni jonnekin ylös odotuksen ajalta. Aloittelen blogia ehkä hieman myöhemmin kuin monet muut, sillä en ole aivan ollut varma siitä, että onhan siellä joku varmasti matkassa mukana, ja muutenkin ajatuksia on luonnollisestikin askarruttanut alkuraskauden riskit. Blogin kirjoittaminen ei sinänsä riskejä kasvata, mutta pientä taikauskoisuutta on täälläkin ollut ilmassa.
Kävimme eilen pienin epätietoisuuden vallassa ultrassa, kun kuvittelin että kaikki ei ole enää hyvin. Oireet olivat hävinneet jo edellisellä viikolla, ja se säikäytti. Kaikki oli kuitenkin hienosti, ja ultrassa näimme kaksi kappaletta käsiä ja jalkoja, vimmatusti sykkivän sydämen ja muutenkin hyvin hyvin vilkkaita liikkeitä. Pikkuruinen vastasi myös hienosti viikkoja! Se oli niin uskomattoman hienon näköistä, että minäkin aloin uskomaan siihen, että kaikki menee ihan hyvin.
Tätä raskautta ennen minulla on ollut yksi keskenmeno parisen vuotta sitten ja tästä tulokkaasta tulisi esikoisemme. Odottavan aika on pitkä ja olen hieman kärsimätön ihminen, mikä ei lupaa tästä odotuksesta helppoa vaan piiiitkääältä tuntuvaa uuvuttavaa odootustaaa. Mitenkähän mä jaksan? Yli 200 päivää odotusta edessä. Ja se on paljon se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti