tiistai 25. tammikuuta 2011

Mitä kaikkea pitääkään muistaa ostaa

Kävin tuossa kaupungilla äsken, kun halusin testata miten kroppa kestää liikettä ja kestääkö ollenkaan. Tähän täytyy kyllä todeta, että kaupungille on meiltä hurjat 700 metriä matkaa, joten mistään hirmuisesta voimainponnistuksesta ei ollut kyse. Tarkoituksena oli käydä katsomassa hieman uusia äippähousuja, kun syksystä asti käytössä olleet alkaa hieman ahdistaa. Sellaisiin kauppoihin asti en kuitenkaan ehtinyt.

Vierailin Juniori -liikkeessä, missä kävin katselemassa kaikkea mahdollista pientä kivaa vauvalle ja siinä samalla sitten aloin hieman panikoimaan. Olin jotenkin ajatellut, että kun on vaunut ja pinnasänky hankittuna, ja hieman vaatteita niin siinähän se jo onkin. Pieni paniikki kasvoi isommaksi kun erehdyin paluumatkalla ruokakaupassa osastolle, jossa oli tutteja, tuttipulloja ja mitä kaikkea nyt pienten lasten kanssa tarvitsee. Sitä tavaraa oli hervottomat määrät ja sen lisäksi siellä oli jotain 20 erilaista voidetta ja pyllypyyhettä ja rintaliivinsuojusta ja vaikka mitä.

Ahdisssstusssss. Ostin yhden tuttipullon ja yhden tutin, kun en oikein keksinyt mitä sitä pitäisi sitten joskus olla valmiina. Totesin vaan, että ainakin varmaan tällaisia jossakin kohtaa tarvitaan. Mutta paljonko niitä tarvitaan? Vaikka nyt tuttipulloja? Tai jotain tutteja, joita onneksi vastasyntyneelle ei ollut kuin kahta mallia, ja niistäkin toinen oli loppunut kaupasta, mikä helpotti valintaa suunnattomasti. Paljonko mitäkin pitää olla? Ja mitä kaikkia mahdollisia rasvoja pitää hamstrata valmiiksi vauvaa varten? Bepanthenia ja Ceridal-öljyä on kotona, mutta mitä muuta tarvitaan?

Paniikin kai tässä aiheuttaa se, että tarvikkeet olisi nyt hyvä ostaa, sillä vierailut kaupoissa voi olla ohi aika pian, ja sitten joudun laittamaan asialle mieheni. Homma hoituu hänen toimestaankin, mutta jotenkin haluaisin itsekin hieman vaikuttaa asioihin. Ja kuvittelisin, että kun kotiudutaan toukan kanssa, niin silloinkaan minun ekat ajatukset ei ole vauvatarvikkeiden ostossa, vaan jossain ihan muussa, jolloin mies joutuu taas hoitamaan nämä asiat.

Aloin miettimään mitä kaikkea vielä puuttuu, ja itseasiassa aikas paljon: Patja pinnikseen, aluslakanoita pari, sellainen muovinen suojus patjalle, unipussi, pinnansuojukset jos haluaa, hoitotason pehmuste, pari pyyhettä (näitä varmaan tulee lahjoina, kuvittelisin), vauvalle sukkia, joku tosi kevyt ulkokerta, harsoja (paljonko näitäkin pitäisi varata? riittääkö sellainen kymmenen kappaleen paketti mitä kaupoissa on?), rasvoja, vaippoja, imetysliivit...

Ja mitä kaikkea mä en edes osaa ajatella, kuvittelisin, että on aika monia juttuja mitä en edes tiedä tarviivani. Tästä tuli mieleen rintapumppu, millainen se pitää olla, käsikäyttöinen, sähköinen, mikä? Seuraavaksi täytyy varmaan alkaa tutustua rintapumppujen ihmeelliseen maailman...

2 kommenttia:

  1. Kuulin, että tuttipulloksi kannattaa hankkia semmoinen koliikkipullo. En koskaan aiemmin ollut kuullutkaan moisesta kapistuksesta, mutta se kuulemma imee ilmaa pois ja se helpottaa vauvan oloa, ja siten ehkäisee koliikkia. Maksaa vaivaiset 5 euroa. :)

    VastaaPoista
  2. Koliikkipullo se sitten on. Ok, hankintalistalle lisätty juuri yksi sellainen.

    VastaaPoista